| Summary: | Tämä tutkielma tarkastelee eduskunnan täysistunnoissa käytettävää
retoriikkaa ilmastopolitiikasta. Tutkielman aineisto rajattiin käsittämään kaksi
polttoaineiden hintoihin liittyvää täysistuntokeskustelua vuosilta 2000 ja 2019.
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista ilmastopolitiikasta käytävä
retoriikka on ollut eduskunnan täysistunnoissa eri vuosina ja millaista kehitystä
retoriikassa on tapahtunut vuosien välillä. Lisäksi tutkielmaa syvennettiin
kiinnittämällä huomiota siihen, millaisena keskusteluiden retoriikka näyttäytyy
ilmastopoliittisten asiakirjojen ja tavoitteiden valossa. Tutkimuksen pääasiallinen
toteutustapa nojautui retoriseen analyysiin ja sen metodologisena perustana
käytettiin Albert O. Hirschmanin (1991) konservatiivisen ja progressiivisen
retoriikan jaotteluja. Lisäksi metodologiaa tuettiin muun muassa
täysistuntokeskusteluiden luonteen tarkastelun avulla.
Tutkimuksen retorinen analyysi keskittyi erilaisiin talouteen kytkeytyviin,
sekä ilmastopolitiikkaa edistäviin argumentteihin. Tutkielman perusteella
ilmastopolitiikkaan suhtauduttiin polttoaineiden roolin osalta yleisimmin
kriittisesti, mutta retorisissa keinoissa ei kuitenkaan ollut juurikaan eroja kriittisen ja
myönteisen suhtautumisen välillä. Täysistuntokeskusteluiden retoriikassa yleisintä
olikin katsantokannasta ja vuodesta riippumatta vetoaminen erilaisiin taloudellisiin
kustannuksiin, negatiivisiin vaikutuksiin, sekä toimien vaikutusten
olemattomuuteen. Ajallisesta vertailusta havaittiin puolestaan, että
ilmastopoliittisissa tavoitteissa ja asiakirjoissa tapahtui paljon ilmastonmuutoksen
hillintään tähtääviä muutoksia 19 vuoden aikana, mutta keskusteluissa käytetyt
argumentit ja retoriset valinnat pysyivät pitkälti samoina aikavälistä huolimatta.
|
|---|