Summary: | Pro gradu -tutkielmassani selvitän, miten nuorten huono-osaisuutta ja ylisukupolvista huono-osaisuutta on tutkittu nuoruusiän näkökulmasta. Aihe on tärkeä, sillä sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuuden katkaiseminen on yhteiskunnallisesti merkittävä tavoite. Tämä on myös mielenkiintoinen tutkimuskohde eriarvoisuuden näkökulmasta. Tutkimusten mukaan sosiaalinen asema vakiintuu 35 ikävuoteen mennessä, jonka jälkeen sosiaalinen asema ei enää tyypillisesti muutu. Tämä tarkoittaa, että sosiaalisen liikkuvuuden kannalta merkittävät muutokset tapahtuvat usein jo nuoruudessa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys paikantuu sosiaalisen liikkuvuuden teoriaan ja sosiaaliseen perimään.
Tutkimuksen menetelmä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Olen pyrkinyt tuottamaan mahdollisimman kattavan ja moninaisen katsauksen nuorten huono-osaisuuteen. Tutkimuksen aineisto muodostuu 13 tutkimusartikkelista, jotka on julkaistu vuosina 2011–2019.
Tutkimustulosten perusteella nuorten huono-osaisuus on hyvin monimuotoinen ilmiö. Nuori
aikuisuus näyttäytyy aineiston pohjalta elämänvaiheena, joka voi altistaa erilaisille riskeille, joilla voi olla huono-osaisuuteen johtavia seurauksia. Huono-osaisuusriskiin vaikuttaa myös sosiaalinen perimä. Tutkimustulosten perusteella vanhempien arvot, asenteet sekä puutteelliset sosiaaliset ja kulttuuriset resurssit selittävät osittain huono-osaisuuden periytymistä seuraavalle sukupolvelle. Tulosten perusteella vanhempien toimeentulotuen asiakkuus kasvattaa voimakkaasti riskiä sille, että myös nuori aikuinen saa itse toimeentulotukea. Vanhempien koulutus on yhteydessä sekä nuoren jatko-opintoihin että tulotasoon nuorena aikuisena. Myös koulupudokkuus on ylisukupolvista. Työttömyys ja koulutuksen puute ja sitä kautta usein matala tulotaso, siirtyvät sukupolvelta toiselle. Huono-osainen perhetausta on sekä yhteydessä nuoren koulutuspolkuun että ennustaa matalampaa koulutustasoa. Tutkimustulosten perusteella varhainen puuttuminen on tärkeässä roolissa huono-osaisuuden ehkäisyssä.
|