| Yhteenveto: | Eläimet tarvitsevat kommunikointia eri tarkoituksiin, kuten parin muodostukseen,
saalistajan havaitsemiseen ja reviirin hallintaan. Kemiallinen kommunikointi on
kommunikoinnin muodoista vanhin ja yleisin. Sammakkoeläimet, ja erityisesti niiden
akvaattiset nuijapäät, soveltuvat hyvin kemiallisen kommunikoinnin tutkimukseen.
Nuijapäiden käytös ei tähtää välittömään seksuaaliseen hyötyyn, joten käyttäytymistä
on helpompi tulkita. Dendrobates tinctorius on myrkkysammakko, jonka
nuijapäät kehittyvät sademetsässä pienissä vesialtaissa metamorfoosiin asti. Tämä
tutkimus pyrkii selvittämään laboratoriossa suoritetun käyttäytymiskokeen avulla
aistiärsykkeen, jonka avulla D. tinctorius -lajin nuijapää havaitsee toisen yksilön läsnäolon
(näkö, haju vai näiden yhdistelmä). Tutkimuksen hypoteesi oli, että nuijapäät
käyttävät näkö- ja hajuaistin yhdistelmää lajitoverin tunnistamiseen, kuten toisella
myrkkysammakkolajilla on tutkittu tapahtuvan. Reagointi lajitoveriin nähdään nuijapään
aktiivisuuden lisääntymisenä. Tulosten perusteella nuijapäät olivat kuitenkin
aktiivisimpia, kun ne ainoastaan näkivät toisen yksilön. Mahdollinen selitys on, että
näkö on nuijapäille tärkeämpi aisti kuin aiemmin on ajateltu. Tulosten perusteella
nuijapäät, jotka vain näkivät toisen yksilön, erosivat tilan käytöltään kontrollista
viettäen enemmän aikaa altaan reunassa lähellä toista yksilöä. Tämä viittaa siihen,
että nuijapäät hyödyntävät näköään ympäristönsä havainnointiin.
Communication between animals is fundamental in the context of mate choice,
predator avoidance and territory defense, among others. The oldest and most widespread
mode of animal communication is chemical communication, which is particularly
useful in aquatic environments. In animals that are fully aquatic for only
part of their lives, like amphibians, chemical communication at the larval stage is
interesting because it has not evolved for an immediate sexual advantage, making
behavioural assays easier to interpret. Dendrobates tinctorius is a neotropical poison
frog whose males transport tadpoles to small water pools where they develop until
metamorphosis. This study aims to determine with behavioral laboratory experiment
which communication mode(s) are used by D. tinctorius tadpoles to detect
another individual. I hypothesized that tadpoles use a combination of visual and
chemical cues for that purpose, as shown in other poison frog species. This detection
should manifest as an increased activity of tadpoles. Surprisingly, I found that tadpoles
are the most active when exposed only to visual cues, indicating that tadpoles
might be more motion-orientated than previously thought. Tadpoles exposed exclusively
to visual cues also di ered in their space use when compared to the control
group (exposed to no cues): they spend more time closer to the individual they are
seeing, which indicates that they are using their vision to gather more information
about their surroundings and possible threats.
|
|---|