| Yhteenveto: | Sijaisopettajuus on ilmiö, joka koskettaa kaikkia suomalaisia kouluja. Sijaisopettajat turvaavat opetuksen ja koulun muun toiminnan jatkuvuutta silloin, kun vakituinen opettaja on poissa. Sijaisopettajuus muuttuu ajan ja paikan mukaan, joten jokainen kokee sen omalla tavallaan. Ilmiötä lähestytään perinteistä ja modernia yhteisöä kuvaavan Gemeinschaft- ja Gesellschaft-käsiteparin sekä muiden yhteisöä ja toimintakulttuuria kuvaavien käsitysten kautta. Lisäksi lähtökohtana ovat opettajuus, opettajan ammatti professiona ja opettajuuden myytit. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia onnistunutta sijaisopettajuutta ja sitä, mitä se kertoo kouluyhteisöstä ja opettajuudesta.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin avoimin haastatteluin seitsemältä kouluyhteisön jäseneltä eli sijaisopettajilta, luokanopettajilta, aineenopettajalta ja rehtorilta. Tutkimuksen lähestymistavassa on piirteitä fenomenologiasta, mutta kokemusten tutkimisen lisäksi mukaan otettiin haastateltavien näkemykset. Tutkimusote on hermeneuttinen siten, että tutkija käy kehämäistä vuoropuhelua oman esiymmärryksensä, teorian ja aineiston välillä. Aineisto analysoitiin temaattisen analyysin avulla.
Yksi tutkimuksen keskeisimmistä tuloksista kertoo, että sijaisopettaja voi onnistua työssään ilman muodollista opettajan kelpoisuutta. Tulokset vahvistavat myyttiä siitä, että opettajuus on joillakin ihmisillä olemassa luonnostaan. Opettajan ammatti kelpoisuutta korostavana professiona ei koske sijaisopettajaa, jonka onnistumiseen vaikuttavat eniten persoonaan liittyvät ominaisuudet. Sijaisopettajuus on ammatillisen kasvun ja oppimisen mahdollisuus. Sijaisopettajuus tuo esiin sekä kouluyhteisön perinteistä yhteenkuuluvuutta että modernimpia yksilöllisiin rooleihin perustuvia piirteitä. Yhteisön jäsenenä sijaisopettaja on välivaiheessa: ei ulkopuolinen, muttei vielä täysin yhteisön sisällä.
|
|---|