| Summary: | Tämä tutkielma selvitti mikä on vammautuneen kokemus vammautumisesta ja kuinka sitä määritellään Vammaisena Suomessa -elämäkertakeruun kirjoituksissa sekä kuinka vammautuneet kokevat tulevansa kohdatuksi yhteiskunnassa ja kuinka he kohtaavat omaa vammaisuuttaan. Yhteiskuntaetnologisena ja kulttuurien tutkimuksellisena työnä tutkielma tarkasteli vammaisuuden merkityksiä arjen ja elämäntapojen kontekstissa, koettuna hyvinvointina sekä nosti esiin vammaisten kohtaamia sosiaalisia ongelmia.
Tutkimusaineistona oli 11 vammautumiskertomusta, jotka valikoitiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kynnys Ry:n toteuttamasta Vammaisena Suomessa -elämäkertakeruusta. Kertomuksia tarkasteltiin kokemuskertomuksina, joiden analyysimenetelminä käytettiin lähilukua ja dialogista metodologiaa. Lähiluku on vaiheittainen tarkasti lukemisen menetelmä ja dialoginen metodologia tutkijan ja tutkimusaineiston vuorovaikutteisuutta korostava menetelmä.
Tutkielman vammautumiskertomukset ovat ainutlaatuisia ja niissä vammaisuutta määritellään monin tavoin. Vammautumisen kokemus on esillä kautta analyysin vammaisuuden henkilökohtaisena kokemuksena, sen merkityksellistämisenä ja elämisenä suhteessa ympäristöön. Se jakautuu tapaturmaiseen, potilasvahingolliseen ja sairaudelliseen vammautumiseen. Tapaturmaiselle vammautumiselle tyypillistä on vammautumistapahtuma, kuntoutuminen ja selkeä kerronta. Potilasvahingollisessa vammautumisessa on tunnusomaista seilaaminen terveydenhuollon palveluissa. Sairaudelliselle vammautumiselle kuvaavaa on taas vamman eteneminen ja lisääntyminen sekä kokemus loppuelämän kumppanista.
Vammautuneet kokevat kohtaamisongelmia yhteiskunnassa. Heidän tapansa olla osallisia ovat epätyypillisiä, joten järjestelmät ja rakenteet eivät välttämättä näe vammaisten sosiaalisia paikkoja. Tästä huolimatta vammautuneet kokevat olevansa osa yhteiskuntaa. Muiden ihmisten kohtaamisen vammautuneet kokevat kielteisenä ja myönteisenä, kuten kiusaamisena tai auttavaisuutena. Oireet ja diagnoosi ovat konkreettisimpia asioita omassa vammaisuudessa ja sen kohtaamisessa. Niiden avulla omaa hyvinvointia on selkeä jäsennellä.
Tutkimuksesta voidaan päätellä, että vammautuminen ei ole yksi tapahtuma henkilön elämässä vaan liukuva ja jatkuva prosessi. Lisäksi vammautuneet suhteuttavat kokemuksensa vammautuneisuudesta ja vammaisuudesta vuorovaikutuksessa ympäristöön ja omaan itseensä.
|
|---|