Summary: | Tutkielma käsittelee ihmiselle merkityksellisten ympäristösuhteiden muodostumista. Tutkimus on tapaustutkimus työpajanuorten ympäristökokemuksista koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan nuoren kokemuksista, jotka koottiin kahdessa puolistrukturoidussa teemahaastattelussa Nuorten taidetyöpajalla keväällä 2020. Tutkielma on aineistolähtöinen ja analyysia ohjaa fenomenologinen tutkimusote.
Tutkimuksessa havainnoitiin, millaisten merkitysrakenteiden kautta ihmiselle henkilökohtaiset paikkasuhteet ja ympäristökokemukset muodostuvat tärkeiksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten teemahaastatteluissa kuvailemia itselleen tärkeitä paikkoja ja ympäristöjä sekä merkitykselliseksi kertomia ympäristökokemuksia. Lisäksi työssä tutkittiin nuorten kokemuksia lähiympäristön merkityksestä ja ympäristökokemusten muutoksesta koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Tavoitteena oli löytää ja hahmotella nuorten ympäristökokemusten piirteitä ja elementtejä, joiden kautta kokemus merkityksellistyy.
Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että nuorten ympäristökokemukset merkityksellistyivät sosiaalisten, toiminnallisten ja esteettisten elementtien kautta. Poikkeustilan ja koronarajoitusten vaikutus näkyi etenkin ahdistavien ympäristökokemusten ja ulkopuolisuuden kokemusten lisääntymisenä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nuorten tärkeisiin paikkasuhteisiin liittyvät voimakastunteiset kuulumisen kokemukset ovat sidoksissa yhteisöllisyyden, turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin.
|