| Summary: | Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaisena keskiaikaharrastajien kulttuuriperintöasiantuntijuus näyttäytyy kulttuuriympäristöprosesseissa. Käsitän keskiajan elävöittämisen, ja historian elävöittämisen laajemminkin, yhtenä historian representaation mediumina ja tapana esittää historiaa. Historiakulttuurin eri ilmaisumuotojen välillä on havaittavissa sekä mediumien sisäisiä että niiden välisiä hierarkioita. Kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen, jota tämäkin tutkielma edustaa, keskiössä on kulttuuriperinnön määrittelyn diskurssiivinen luonne sekä kulttuuriperintöasiantuntijuutta ja valta-asetelmia haastavat keskustelut ja tulkinnat. Etsin vastausta tutkimuskysymykseeni keskiaikaharrastajia käsittelevistä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleista. Menetelmänä käytin diskurssianalyysia. Tutkimuksessani tarkastelunäkökulma liikkuu kulttuurisen kontekstin tasolla. Aineistosta löytämäni keskeiset diskurssit kuvaavat keskiaikaharrastuksen keskeisiä merkityksiä ja erityisesti niiden limittymistä ja kietoutumista toisiinsa. Diskurssien valossa keskiaikaharrastus näyttää koostuvan sekä yhteisesti jaetuista rakenteellisista piirteistä että tietyn tyyppisestä asenteesta tai suhtautumisesta aikaan, tilaan, kieleen ja materiaalisuuteen.
Siinä, missä suuren museon idean mukaan museoiden tulkinta on eletty ja esitetty menneisyys, näen, että elävän historian tulkinta on sen sijaan, eletty ja koettu menneisyys. Tutkimustuloksena muodostin mallin, jolla voidaan käsitteellistää keskiaikaharrastajien asemoitumista sekä kulttuuriperinnön merkityksellistäjinä että tulkitsijoina suhteessa muistiorganisaatioihin ja vastata siten tutkimuskysymykseeni jäsentämällä museon ja elävän historian suhdetta tilallisuuden, välineellisyyden, ajallisuuden ja kielellisyyden näkökulmista.
|
|---|