Yhteenveto: | Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä työssä oppimisesta etätyössä. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkimuksessa tarkasteltiin työssä oppimisen
tapoja etätyössä sekä sitä, minkälaisia rajoittavia tai tukevia tekijöitä etätyö asettaa työssä oppimiselle. Tutkimusaihe on ajankohtainen maailmalla vallitsevan
koronaviruspandemian vuoksi, jonka myötä myös Suomessa on ollut voimassa
laaja etätyösuositus keväästä 2020 lähtien.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmäksi valikoitui puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineisto kerättiin joulukuun 2020 aikana haastattelemalla kahdeksaa Jyväskylän avoimen yliopiston
opetus-, tutkimus- ja muuhun henkilöstöön kuuluvaa työntekijää. Aineiston analysointiin käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Tulosten mukaan etätyössä opitaan yhteisten keskustelujen, kysymisen,
muiden seuraamisen ja opiskelijoilta oppimisen kautta, kuin myös itsenäisesti
uuden työtehtävän ja ongelmanratkaisutilanteen sekä oman toiminnan tarkastelun kautta. Etätyössä oppimista koettiin tukevan autonomia, lisääntynyt yhteydenpito, koulutusten saatavuus ja työrauha, kun taas rajoittavan epävirallisen
vuorovaikutuksen vähentyminen, hiljaisen tiedon jakamisen vaikeus, kysymisen
kynnys, viestinnän ongelmat sekä työn kuormitus ja yksitoikkoisuus.
Tulosten perusteella etätyön nähdään haastavan erityisesti vuorovaikutusta
ja viestintää etätyössä. Tarve olisikin kehittää sellaisia käytänteitä, joilla kyetään
parantamaan ja tehostamaan virtuaalista vuorovaikutusta organisaatioissa.
|