| Summary: | Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen vainoa ja vieraannuttamista ilmiöinä niiden tunnistamisen ja erottamisen kannalta, erityisesti sosiaalityön lastensuojelutyön näkökulmasta. Eron jälkeisen väkivallan muodot saattavat kytkeytyä toisiinsa
yllättävilläkin tavoilla, joka tekee tilanteiden selvittämisestä sekavampaa, varsinkin jos syytteitä molemmista esiintyy samanaikaisesti.
Lähestyn aihetta erittelemällä ilmiöitä väkivallan muotojen kehyksissä. Lisäksi pohdin lapsen edun käsitteen kiinnittymistä ilmiöiden kohtaamiseen.
Molempien ilmiöiden tunnistamista ja kohtaamista vaikeuttaa niiden näkymätön luonne, jossa korostuu emotionaalisen ja henkisen väkivallan käyttäminen. Todisteita teoista ei aina jää, mutta väkivalta voi silti hallita uhriensa arkea ja perhesuhteita hyvinkin kokonaisvaltaisesti. Ilmiöinä sekä vaino että vieraannuttaminen ovat sellaisia, että niitä
saatetaan kohdata lastensuojelullisessa työssä, jossa sosiaalityöntekijöillä on paljon valtaa vaikuttaa asiakkaidensa elämään ja perhesuhteiden toteutumiseen. Väärät tulkinnat voivat
johtaa hyvinkin epäoikeudenmukaiseen toimintaan, joka ei välttämättä ole myöskään lapsen edun mukaista. Tämän seikan vuoksi olisi tärkeää lisätä koulutusta ilmiöiden
kohtaamisesta ja tunnistamisesta.
Keskeistä ilmiöiden tunnistamisessa ja erottamisessa on niiden luonteen ja ilmiöillä altistuneiden ihmisten tyypillisten piirteiden tunteminen toisistaan erillisinä. Vainoa leimaa useimmiten uhrien tuntema pelko ja epävarmuus, mutta lapset saattavat tuntea silti usein ambivalenssia molempia vanhempiaan kohtaan. Vieraannuttamisessa tyypillistä on taas lapsen ehdottomuus kohdevanhemman huonoutta ja vieraannuttajavanhemman
paremmuutta kohtaan sekä selkeä muutos kohdevanhempaan suhtautumisessa erotilanteen seurauksena. On kuitenkin otettava huomioon kaikki mahdolliset selittävät tekijät perhesuhteiden muutoksiin ja pyrittävä välttämään mustavalkoista ajattelua.
|
|---|