| Summary: | Työssäni tarkastelen, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita sosiaalityöllä on toteuttaa lapsen etua, kun vanhempi pyrkii vieraannuttamaan lasta toisesta vanhemmastaan. Pyrin löytämään lähdekirjallisuuden avulla vastauksia siihen, miten vieraannuttaminen ilmenee sosiaalityössä ja millaisia haasteita sosiaalityössä kohdataan, kun vieraannuttamiseen puuttumisessa pyritään huolehtimaan lapsen edusta. Tarkastelen aihetta lapselle tärkeiden kiintymyssuhteiden ja sitä kautta lapsen edun näkökulmasta. Lapsi tarvitsee pysyviä ja pitkäaikaisia kiintymyssuhteita, jotta hänellä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä mahdollisimman tasapainoiseksi ihmiseksi. Vieraannuttaminen rikkoo näitä kiintymyssuhteita tai tekee niistä vähintään epävarmoja.
Keräämäni aineisto koostuu yhteiskuntatieteiden, psykologian ja oikeustieteiden tutkimuksista. Päälähteinäni olen käyttänyt yhtä vieraannuttamista käsittelevää tutkimusta, kahta väitöskirjaa, kahta pro gradu -tutkielmaa sekä yhtä tieteellistä artikkelia. Suomessa tutkimusta vieraannuttamisesta on tehty varsin vähän.
Tutkimukset antavat vahvasti viitettä siitä, että tämänhetkinen koulutus ja osaamisen taso ei anna riittävää kompetenssia vastata vieraannuttamiseen liittyviin haasteisiin. Sosiaalityöntekijät kokevat osaamisessaan puutteita ja asiakkaat eivät koe tulevansa tarpeinensa kohdatuksi. Perheitä ohjataan perheoikeudelliseen yksikköön ja sosiaalitoimen rooli jää ohueksi. Lisäksi moniammatilliselle yhteistyölle ja uusille käytänteille koetaan olevan tarvetta. Lapsen edun toteuttamisessa osaaminen lapsen kuulemistyössä nousi vahvaan rooliin.
|
|---|