| Yhteenveto: | Tässä maisterintutkilmassa tarkastellaan metalliyhtye Stam1nan albumeiden Viimeinen Atlantis ja
Elokuutio rocklyriikan dystooppisuutta. Tutkielmassa eritellään albumeiden rocklyriikassa ilmeneviä
dystopian piirteitä sekä rocklyriikan keinoja, joilla dystopia albumille rakentuu. Analyysi on toteutettu
kuuntelemalla ja lukemalla albumeiden rocklyriikkaa verraten sitä Erika Gottliebin kokoamaan
klassisten dystopioiden piirreluetteloon ja paikoin myös muuhun dystooppisen fiktion teoriaan.
Albumeiden sanoituksia ei tarkastella irrallisena tekstinä, vaan osana rocklyriikan ja musiikin yhdessä
muodostamia kappaleita ja albumikokonaisuuksia. Analyysissa tuodaan esiin myös musiikin vaikutusta
tehtyihin tulkintoihin.
Tutkimuksessa käy ilmi, että monet klassisen dystopian piirteet ovat selkeästi esillä Elokuutiolla ja
Viimeisellä Atlantiksella. Yksilön totaalinen kontrollointi ja saatavilla olevan tiedon rajoittaminen tai
manipulointi toistuvat kummallakin albumilla. Molemmilla albumeilla on myös selkeästi havaittavissa
uskonnon asemaan noussut vallitseva ideologia, jonka avulla vallitsevaa tilaa ylläpidetään. Lisäksi
kummankin albumin tarina jossain määrin seuraa tyypillistä dystooppisen kertomuksen kaarta, jossa
päähenkilön matka käy heräämisen, kapinoinnin ja oikeudenkäynnin kautta rangaistukseen. Selkeästi
ilmastofiktion genreen kuuluva Viimeinen Atlantis erottuu kuitenkin klassisista dystopioista erityisesti
loppunsa puolesta, sillä albumin puhuja ei saa ankaraa rangaistusta ja tarinan loppu jää avoimeksi.
Viimeisellä Atlantiksella on myös havaittavissa klassisille dystopioille tyypillisen kahden aikatason
sijaan kolme aikatasoa, joiden välisiä syy-seuraussuhteita osoitetaan. Lisäksi kummankin albumin tarina
sijoittuu kaukaisen tulevaisuuden sijaan läheiseen tulevaisuuteen tai jopa nykyisyyteen.
Stam1nan rocklyriikassa leikitellään arkisilla kielikuvilla, luodaan uusia sekä käytetään runsaasti
alluusioita ja intertekstuaalisia viittauksia. Erityisesti viittaukset aikamme ilmiöihin kytkevät albumeiden
rocklyriikkaa nykyisyyteemme ja siten vahvistavat mielikuvaa aikatasojen välisestä syyseuraussuhteesta. Runsaat viittaukset kristilliseen perinteeseen taas vahvistavat mielikuvaa ideologioiden
uskontomaisuudesta.
|
|---|