| Summary: | Aivotoiminnan itsesäätelyyn perustuvaa neurofeedback-menetelmää on tutkittu ja sovellettu
niin kognitiivisen tehostamisen kuin kliinisen hoitotyön kentillä ristiriitaisin tuloksin.
Kognitiivisten tai kliinisten muutosten saavuttamiseksi neurofeedback-tutkimuksissa on
pyritty tyypillisesti muuttamaan tietyn aivoaallon esiintymistä. Tässä pro gradu -tutkielmassa
tutkittiin neurofeedback-menetelmää tarkastelemalla alfa-rytmin (8–12 Hz) ja
sensorimotorisen rytmin (12–15 Hz) modulaation vaikutuksia sekä intervention yhteyttä
tutkittavien tunnetiloihin ja kokemuksiin mentaalisten strategioiden käyttämisestä.
Koehenkilöt (n = 13) osallistuivat neurofeedback-tutkimuksessa viiden harjoittelukerran
mittaiseen interventioon, jossa he pyrkivät tietokonevälitteisen pelin avulla muuttamaan aivoaaltojen esiintymistä. Tunnetiloja kartoitettiin jokaisena harjoittelukertana PANAS-
kyselylomakkeella mitaten tutkittavien positiivisia ja negatiivisia tunnetiloja. Tutkittavien
kokemuksia pelissä suoriutumisesta ja mentaalisten strategioiden käyttämisestä tarkasteltiin
intervention päätteeksi avoimella kysymyksellä. Tässä tutkimuksessa 10 minuuttia kestävät
neurofeedback-harjoittelukerrat viiden päivän aikana eivät riittäneet moduloimaan spesifisti
koeryhmän neuraalista toimintaa. Tunnetilojen tarkastelun osalta intervention harjoittelukerrat
vaikuttivat lievästi vähentävän positiivisten tunnetilojen intensiteettiä. Käytetyistä
mielensisäisistä strategioista koehenkilöt kokivat pelaamista eniten edistäviksi strategioiksi
tietoisuustaidot, positiivisen ajattelun ja rentoutumisen. Tarkasteltaessa kokonaisuudessaan
mielensisäisten strategioiden toimivuutta havaittiin, että tutkittavien käyttäjäkokemukset
neurofeedback-menetelmän pelattavuudesta olivat vaihtelevia. Selvityksen perusteella
neurofeedbackin keskeiseksi haasteeksi arvioimme tiivistyvän niin sanotun kaksinkertaisen
neuropsykologisen haasteen: aivotoiminnan itsesäätelyn moduloivuuden ja oskillaatioiden
instrumentaalisuuden. Ehdotamme neurofeedback-intervention suunnittelun ja arvioinnin
taustateoreettiseksi tueksi systeemistä viitekehystä, joka painottaa tutkittavan
interventioresurssien, neurofeedback-metodologian ja muutoskohteena olevan ilmiön
optimaalista yhteensovittamista.
|
|---|