Summary: | Tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) on auttanut maahanmuuttajia sopeutumisessa Suomeen. Tutkin maahanmuuttajien haasteita ja elämistä Suomessa kokonaisvaltaisesti keskittymällä kuitenkin VALMAn ohjaukselliseen ja koulutukselliseen rooliin sopeutumisessa. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, joka pohjautuu fenomenologishermeneuttiseen tutkimusstrategiaan eli analysoin aihettani tutkittavien henkilöiden kokemuksia tulkiten. Keräsin aineistoni puolistrukturoidun haastattelun avulla vuonna 2016 eräässä VALMA-koulutuksessa. Haastattelin viittä aikuista maahanmuuttajaopiskelijaa, sekä yhtä henkilökunnan jäsentä. Tutkielmani kohdistuu opiskelijoihin ja heidän vastauksiinsa, mutta koulutuksen taustaa sekä laajempaa ja ohjauksellista näkemystä varten haastattelin myös yhtä henkilökunnan jäsentä. Muodostin työni tekemällä ensin haastattelut ja kirjoittamalla niiden pohjalta tulokset, minkä jälkeen peilasin omia havaintojani aiempaan teoriaan. Tutkielmastani ilmeni, että VALMA auttoi maahanmuuttajia Suomeen sopeutumisessa monella tapaa. Maahanmuuttajien kielitaito parani opetuksen ja suomalaisten nuorten kanssa opiskelun myötä, ja he saivat rohkeutta ihmisten kanssa kommunikointiin. VALMA antoi valmiuksia jatko-opintoja varten ja tuki ammatinvalintaa. Lisäksi sen kautta sai tietoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja erilaisista ammattialoista. VALMAsta saatuun ohjaukseen oltiin tyytyväisiä, ja koulutuksesta koettiin olleen laaja-alaisesti hyötyä Suomeen kotoutumisessa elämän eri osa-alueilla. Maahanmuuttajaopiskelijat olivat tyytymättömiä joidenkin suomalaisten nuorten keskittymättömyyteen, mikä näkyi esimerkiksi joko opettajan opetuksen päälle puhumisena tai epäaktiivisuutena. Tämä hankaloitti tutkittavien henkilöiden keskittymistä opetukseen ja opetuksen omaksumista, mutta toisaalta nuorien käytökseen riitti ymmärrystä heidän ikänsä takia. VALMAkoulutuksen toteutukseen oltiin kokonaisuudessaan kuitenkin tyytyväisiä, ja haastatellut henkilöt pitivät maahanmuuttajien ja suomalaisten nuorten kanssa yhdessä opiskelemista yleisesti myönteisenä ratkaisuna.
|