Yhteenveto: | Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan opetushenkilöstön käyttämiä opetusmenetelmiä vaativan erityisen tuen oppilaiden opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia opetusmenetelmiä opetusalan henkilöstö käyttää vaativan erityisen tuen oppilaiden opetuksessa, mistä he hankkivat tiedon opetusmenetelmistä ja miten he perustelevat opetusmenetelmällisiä valintojaan. Tutkimusaineisto koostui sähköpostikyselyllä kerätyistä vastauksista. Aineiston analysointi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten mukaan opetusalan henkilöstö käyttää tutkimusperustaisia opetusmenetelmiä vaativan erityisen tuen oppilaiden opetuksessa, mutta heidän kuvauksensa pedagogisista ratkaisuista olivat paljolti yleisluonteisia ja he nimesivät opetusmenetelmät eri tavalla kuin tutkimustietoon perustuvat opetusmenetelmät on kirjallisuudessa nimetty. Lisäksi opettajat käyttivät tulosten perusteella myös kokemuksen pohjalta tutuksi tulleita opetusmenetelmiä. Opetusmenetelmän valinnan perusteina olivat toimivuus, vaikuttavuus, yksilöllinen räätälöitävyys ja menetelmän tukeminen myönteisen opettaja-oppilassuhteen syntymistä. Tärkeiksi tavoiksi hankkia tietoa opetusmenetelmistä osoittautuivat keskustelu kollegoiden kanssa, ammattikirjallisuuden lukeminen ja alan koulutuksiin osallistuminen, kun taas sosiaalisesta mediasta saatu tieto tai, että on nähnyt jonkun muun käyttävän menetelmää, mainittiin tiedonlähteenä vain harvoin. Tutkimus vahvistaa tutkimusperustaisia opetusmenetelmiä koskevan tiedon levittämisen tärkeyttä, jotta opetus olisi yksilöllistä, tarkoituksenmukaista ja laadukasta.
|