| Yhteenveto: | Tässä tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien käsityksiä itsetunnosta. Tarkoituksena on selvittää, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on oppilaan huonon itsetunnon tunnusmerkeistä sekä oppilaan itsetunnon kehittymisen tukemisesta koulun arjessa.
Teoriaosuudessa perehdytään ensin minäkäsityksen ja itsetunnon käsitteisiin, minkä jälkeen itsetuntoa ja sen kehittymisen tukemista tarkastellaan Borban itsetuntomallin näkökulmasta. Teoriaosuudessa tuodaan esille myös itsetunnon ulottuvuuksien sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden väliset yhteydet. Tutkimusaineiston muodostaa 26 luokanopettajan kirjoitelmaa, jotka analysoidaan kasvatustieteen piirissä kehitetyn fenomenografisen lähestymistavan avulla.
Tutkimuksen tuloksena voidaan esittää, että opettajan on mahdollista tukea oppilaan itsetunnon kehittymistä. Tutkimustulokset osoittavat, että oppilaan huono itsetunto tulee esille oppilaan epävarmana ja häiritsevänä käyttäytymisenä. Huonon itsetunnon omaava oppilas ei usko itseensä ja hänen minäkäsityksensä on heikko. Luomalla turvallisen, hyväksyvän ja välittävän ilmapiirin, mahdollistamalla yksilöllisen oppimispolun sekä harjoittelemalla oppilaiden kanssa tunnetaitoja, voi opettaja tukea oppilaan itsetunnon kehittymistä.
Tutkimuksessa nousee esiin huoli, että muutos oppilaan hyvinvoinnissa huomataan usein vasta silloin, kun oppilas voi jo huonosti. Koska oppilaan hyvinvoinnin muutosta ei pysty kukaan ennakoimaan, tulisi jokaiseen oppilaan huonon itsetunnon tunnusmerkkiin suhtautua vakavasti.
|
|---|