| Yhteenveto: | Tämän tutkielman keskiössä on YK:n yleiskokouksen suojeluvastuuta koskeva debatti
vuodelta 2018. Suojeluvastuu on vuonna 2005 YK:n yleiskokouksen hyväksymä periaate,
jonka kolme pylvästä käsittävät valtion ensisijaisen velvollisuuden puolustaa alueellaan
olevia ihmisiä kansanmurhilta, sotarikoksilta, rikoksilta ihmisyyttä vastaan sekä etniseltä
puhdistukselta. Suojeluvastuu sisältää myös kansainvälisen yhteisön vastuun avustaa
valtioita täyttämään oma velvollisuutensa ja ryhtyä kollektiivisiin toimiin, mikäli valtio
epäonnistuu suojeluvastuunsa kantamisessa. Tutkielmassa käsiteltävä keskustelu on toinen
virallinen debatti, joka aiheesta on käyty YK:n yleiskokouksessa vuoden 2009 jälkeen.
Suojeluvastuun statusta kansainvälisenä normina on kyseenalaistettu sekä valtioiden että
tutkijoiden taholta. Tutkimuksen tehtävänä onkin selvittää, miten kokoukseen osallistuneet
tahot määrittelevät suojeluvastuun periaatteen käsitteen ja miten ne argumentoivat sen
toimeenpanon puolesta ja vastaan. Tutkimustehtävää tarkastellaan normiteorian
näkökulmasta retorista luentaa analyysissä hyödyntäen. Aineistona tutkielmassa on YK:n
yleiskokouksen viralliset istuntopöytäkirjat, joista käy ilmi keskusteluun osallistuneiden
puheenvuorot. Aineistoa analysoidaan Kari Palosen poliittisen luennan käsitteen kautta sekä
hyödyntäen Roderick P. Hartin versiota Toulminin mallista.
Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka debattiin osallistujat pääsääntöisesti antavat uudelleen
tukensa suojeluvastuulle, jakautuvat näkökannat edelleen sen kolmannen pilarin sekä
periaatteen toimeenpanon osalta. Keskustelun voi nähdä retorisesta näkökulmasta
konfliktiasetelmana, jolloin keskustelun kulkua ja agendan asettelua pyrkivät määrittämään
vuorollaan suojeluvastuuseen skeptisesti suhtautuvat tai sitä vastustavat osanottajat ja
vuorollaan sen puolestapuhujat. Keskusteluun osallistujat määrittelevät suojeluvastuun
hyvin eri termein eikä sitä voida keskustelun perusteella sanoa täysin vakiintuneeksi
globaaliksi normiksi. Osa sen osa-alueista saa keskustelussa kuitenkin laajaa tukea.
This thesis examines the UN General Assembly debate on the responsibility to protect
(known as R2P) held in 2018. R2P is a notion endorsed unanimously by the UN General
Assembly in 2005. Its three pillars embody the primary responsibility of states to protect
their populations from genocide, war crimes, crimes against humanity and ethnic cleansing.
It also incorporates the responsibility of the international community to assist states to fulfil
their responsibility and to act collectively if a state manifestly fails to carry out its
obligations. The debate in focus in this thesis is the second UN General Assembly formal
debate on R2P since 2009.
The status of R2P as a norm has been contested by both states and scholars. The purpose of
this thesis is to examine how participants of the 2018 debate define R2P and how they argue
for and against its implementation. These research questions are explored from the
perspective of norm theory and rhetorical criticism. The research material consists of the
statements made by participants of the debate and they are retrieved from the UN General
Assembly Official Records. The analysis is carried out by applying Kari Palonen’s thoughts
on interpreting the political and Rhoderick P. Hart’s modified version of the Toulmin system.
The results reveal that although participants of the debate primarily reaffirm their
commitment to R2P, they continue to disagree over pillar III and implementation of R2P.
From a rhetorical perspective, the debate can be understood as a conflict where both
proponents of R2P and those states that are sceptical of it or oppose it seek in turn to
determine the premise of the discussion and set the agenda. Participants of the debate define
R2P in many different terms and based on the discussion it is not possible to call R2P a fully-fledged
global norm. However, some aspects of R2P do receive broad support in the debate.
|
|---|