Koiraurheilun läpimurto agilityn organisoituminen suomalaisessa liikuntakulttuurissa

Agility on suosittu koiraurheilulaji, joka rantautui Suomeen 1980-luvulla. Agility saapui eriytyneen liikuntakulttuurin aikakaudelle, jolloin uudet liikuntamuodot laajensivat perinteistä liikuntakäsitystä. Eriytymisen seurauksena liikuntaseuroista tuli entistä monipuolisempia ja yksityisen sektorin...

Full description

Bibliographic Details
Main Author: Kemppainen, Tiina
Other Authors: Liikuntatieteellinen tiedekunta, Faculty of Sport and Health Sciences, Liikunta- ja terveystieteet, Sport and Health Sciences, Jyväskylän yliopisto, University of Jyväskylä
Format: Master's thesis
Language:fin
Published: 2019
Subjects:
Online Access: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/64294
Description
Summary:Agility on suosittu koiraurheilulaji, joka rantautui Suomeen 1980-luvulla. Agility saapui eriytyneen liikuntakulttuurin aikakaudelle, jolloin uudet liikuntamuodot laajensivat perinteistä liikuntakäsitystä. Eriytymisen seurauksena liikuntaseuroista tuli entistä monipuolisempia ja yksityisen sektorin tarjoamat palvelut kehittyivät. Samalla harrastajien odotukset liikunta-alan toimijoita kohtaan kasvoivat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten agilityn organisoituminen suomalaiseen liikuntakulttuuriin tapahtui ja mitkä tekijät vaikuttivat sen taustalla. Tutkimus nojaa liikuntasosiologiseen tutkimusperinteeseen. Se toteutettiin laadullisten menetelmien avulla, jotka mahdollistivat ilmiön kokonaisvaltaisen kuvaamisen. Aineisto koostui toimintakertomuksista, kokouspöytäkirjoista, kilpailijatilastoista ja agilityn lajiliittoselvityksestä. Asiakirjoja täydennettiin teemahaastatteluilla, joihin valittiin viisi henkilöä agilityn eri toimintasektoreilta. Aineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimus nosti esille tärkeitä käännekohtia agilityn historiassa. Aluksi agility organisoitui kolmannen sektorin koiraharrastusyhdistyksiin, jonka jälkeen alettiin perustaa lajin erikoisseuroja. Agilityn kattojärjestönä toimi Suomen Kennelliitto, joka vastasi lajin hallinnosta. Koirayhdistysten lisäksi agility haluttiin saada mukaan valtakunnallisiin liikuntajärjestöihin, jotta harrastajat pääsisivät liikuntalain piiriin ja saisivat osansa urheiluavustuksista. Suomen Agilityliigan toiminta johti pitkien neuvottelujen jälkeen Suomen Agilityliiton perustamiseen, joka mahdollisti jäsenhakemusten lähettämisen liikuntajärjestöihin. Viimein vuonna 2016 opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi agilityn valtionapukelpoiseksi liikuntalajiksi, ja agility sai niin sanotun ”urheilustatuksen”. Agilityn kehitys koiraharrastuksesta liikuntalajiksi oli pitkä ja monivaiheinen. Agilityn lajikulttuuri muuttui vuosien saatossa, joka näkyi esimerkiksi valmennus- ja koulutusjärjestelmän tehostumisessa. Muutosta edistivät myös lajin ammattimaistuminen ja kaupallistuminen, jotka kasvattivat agilityn medianäkyvyyttä sekä vaikuttivat kilpa- ja harrasteurheilun eriytymiseen. Agilityn urheilullistumista jarruttivat puolestaan harrastajien naisvaltaisuus ja korkea ikärakenne, vaikka juuri ne tekivät siitä yhteiskunnallisesti merkittävän liikuntalajin. Dog agility is a popular sport that first found its way to Finland in the 1980s. Agility’s introduction can be seen as a larger cultural shift in the field of sports, where new and differentiated activities expanded the traditional concept of sports. At the time, sports clubs got more diverse and services offered by the private sector were improved. Simultaneously, people’s expectations toward the sport industry increased. The objective of this study is to clarify how agility was organized as a part of the Finnish sports culture and examine the factors contributing to this process. The study is based on traditional theoretical framework of sports sociology. It was conducted using qualitative methods, which enabled the comprehensive depiction of the phenomenon. The research material consisted of annual reports, meeting minutes, contestant statistics, and a report on the agility federation. In addition, five interviews were carried out with people working in different sectors of agility. The data was analyzed by using thematics and content analysis. The study highlighted important turning points in the history of agility. Agility training was first organized under the various dog associations operating in the third sector, whereafter specialized agility clubs were established. The Finnish Kennel Club took on the administrative operations of agility and functioned as an umbrella organization of the sport. In addition to the dog associations, there was also an aspiration to incorporate agility into national sports organizations: this would place the dog handlers within the range of the Act on the Promotion of Sports and Physical Activity and entitle them to financial benefits. After long negotiations, the actions of Finnish Agility League (Suomen Agilityliiga) led to the founding of Finnish Agility Association (Suomen Agilityliitto), which, in turn, made applying to sports organizations possible. Finally in 2016, the Ministry of Education and Culture approved agility as an eligible sport for state aid, thus granting it a so called “sport status”. Evolution of agility from pastime hobby to sport was long and diverse. Agility culture changed over the years, which reflected on the increased efficiency in the training systems. The change was further advanced by the intensifying professionalism and commercialism within the sport: visibility in media increased and agility soon diverged into elite sport and sport-for-all. However, the sportification of agility was somewhat hindered by the predominantly female contestant pool and the high average age of the participants, even though these were the exact qualities that made agility such a significant sport in our society.