| Yhteenveto: | Tässä tutkielmassa käsitellään suomalaista eläkejärjestelmää sukupolvien sisäisten erojen näkökulmasta. Tällöin eläkejärjestelmän säädökset ovat kaikille samat, mutta yksilöiden erot sosioekonomisissa asemissa muuttavat eläkkeen määräytymistä. Pääpaino on työeläkkeessä ja vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa. Suomen eläkejärjestelmää verrataan myös muihin Pohjoismaihin.
Saman ikäisten eroja tarkastellaan sosioekonomisten erojen avulla. Sosioekonomisten erojen tarkoitus on jakaa väestö eri riski- ja resurssiryhmiin. Eläkejärjestelmän kannalta tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa terveys, kuolleisuus sekä työkyky, joilla on yhteys esimerkiksi henkilöiden koulutustaustaan, tulotasoon tai ammattiasemaan. Näitä tarkastellaan eroina eläkkeiden määrissä, korvausasteissa, eläkemaksuissa ja -etuuksissa sekä työssäolo ja eläkkeellä olo vuosissa. Tutkimusosio on toteutettu kvantitatiivisella analyysillä, jonka tarkastellaan vuoden 2017 uudistuksen aiheuttamia muutoksia.
Tulosten mukaan uudistus tasoittaa eroja eri väestöryhmien välillä. Tasoittuminen tulee tapahtumaan niin, että suurempituloisten etuudet pienenevät. Korvausasteet tasoittuvat eri tuloasteiden välillä ja parempi tuloisten nettoverot kasvavat. Eläkejärjestelmästä tulee siis enemmän uudelleenjakava. Alimman eläkeiän nostamisen on ennustettu keskimäärin pidentävän työuria, mutta vaikutusta työkyvyttömyyteen on vaikea arvioida. Uudistus on tuore, eikä todellisista vaikutuksista ole tarkkaa tietoa. Laskelmissa on oletettu ihmisten käyttäytyvän rationaalisesti, joten tulokset ovat vain suuntaa-antavia. Myöskään Kelan eläkkeiden ennusteita ei ole olemassa, jotka vaikuttavat merkittävästi alhaisempien tulojen kokonaiseläkkeisiin. Uudistus näyttäisi kuitenkin saavuttavan tavoitteet tuloerojen kaventamisessa ja pitkän aikavälin kestävyyden parantamisessa.
|
|---|