| Yhteenveto: | Tutkielmassa käsitellään kahta supramolekulaarisen sitoutumisen muotoa, vetysitoutumista
ja halogeenisitoutumista. Molemmista sitoutumismuodoista läpi käydään ilmiön
historiallisen perustan pohjalta nykyaikainen määrittelmä reunaehtoineen. Molemmat
sitoutumismuodot ovat osittain sähkömagneettisia ja nimensä mukaisesti
vetysitoutumisessa sidokseen osallistuu osittain positiivisen varauksen saanut vetyatomi ja
siihen elektrostaattisesti liittyvä nukleofiilinen atomi. Vastaavasti halogeenisitoutuminen
on elektrofiilisen halogeenin ja nukleofiilisen atomin välinen vuorovaikutus.
Vetysitoutumisen kuvaamiseen tutkielmassa vesimolekyyliä käytetään pääasiallisena
esimerkkinä sekä epäorgaanisissa että biologisissa ympäristöissä. Halogeenisidoksen osalta
esitellään ilmiön mahdollisia käyttökohteita ja olemassaolevia ilmiön esiintymismuotoja
vetysitoutumisen tapaan epäorgaanisessa ja orgaanisessa ympäristössä. Lopuksi verrataan
molempia sitoutumisen muotoja, sillä vetysitoutuminen on yleisesti sidoksista lujuudeltaan
vahvempi ja helpommin hallittavissa oleva vuorovaikutus.
Röntgenkristallografisessa tarkastelussa käydään läpi molempien sitoutumismuotojen
sidospituuksia ja -kulmia Cambridge Structural Database – kristallograafiseen tietokantaan
pohjautuvan tarkastelun avulla. Vetysitoutuminen on useimmissa tapauksissa vahvempi
sidospituuksia verrattaessa van der Waals vuorovaikutuksiin, kun halogeenisitoutuminen on
sidoskulmiltaan säännöllisempi.
|
|---|