| Yhteenveto: | Etäteknologian ja etäkuntoutuksen avulla pyritään parantamaan palvelujen saatavuutta, kuntoutuksen tehokkuutta sekä jatkuvuutta ja tuomaan kuntoutus osaksi asiakkaan arkea. Aikaisemmin aiheesta on tehty vähän tutkimuksia ja liikunnallisen minäpystyvyyden ja maksimaalisen hapenottokyvyn välisestä mahdollisesta yhteydestä ei tiettävästi ole tehty laisinkaan aikaisempaa tutkimusta ainakaan etäteknologiaa hyödyntävässä etäkuntoutuksessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, onko intensiivisesti etäteknologiaa hyödyntävä etäkuntoutus vaikuttavampaa liikunnalliseen minäpystyvyyteen sekä maksimaaliseen hapenottokykyyn kuin tavanomainen etäkuntoutus. Lisäksi tutkittiin liikunnallisen minäpystyvyyden ja maksimaalisen hapenottokyvyn välisiä yhteyksiä etäkuntoutuksessa. Tämä opinnäytetyö oli osa Jyväskylän Yliopiston, Kelan ja Kuntoutus Peurungan yhteistyönä tehtävää laajempaa Inno -tutkimus- ja kehityshanketta, jonka tavoitteena oli selvittää etäteknologiaa hyödyntävän liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuutta kuntoutujien toimintakykyyn. Tämän tutkimuksen aineisto muodostui etäkuntoutusasiakkaista, joiden kuntoutus toteutuu työpaikalla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 31 henkilöä. Tutkimukseen osallistuvien keski-ikä oli 45,3-vuotta (SD 8.3) ja 45,2% tutkimukseen osallistuneista oli naisia. Intensiivisesti etäteknologiaa hyödyntävällä etäkuntoutusryhmällä (n=21) oli käytössä Polar A360 aktiivisuusranneke sekä Movendos etävalmennus sovellus. Tavanomaisella etäkuntoutusryhmällä (n=10) Movendos etävalmennussovellus. Tutkimuksessa käytetyt mittarit olivat liikunnallista minäpystyvyyttä mittaava liikuntatavoitteisssa pysyminen kysely sekä maksimaalista hapenottokykyä (VO2max) mittaava Polar kuntotesti. Mittaukset suoritettiin kuntoutusjakson alussa sekä kuuden kuukauden kohdalla. Tulosten analysoinnissa käytettiin IBM SPSS Statistics 24.0 -ohjelmalla riippumattomien otosten t-testiä, Mann-Whitney testiä, Wilcoxonin sijalukujen testiä, Pearsonin korrelaatiokertoimia sekä Lineaarista regressioanalyysiä.
Liikunnallisen minäpystyvyyden tai maksimaalisen hapenottokyvyn muutoksissa (0-6kk erotus) ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa intensiivisesti teknologiaa hyödyntävän etäkuntoutuksen ja tavanomaisen etäkuntoutusryhmän välillä. Myöskään ryhmien sisäisessä muutoksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Koko tutkimusjoukossa liikunnallisen minä-pystyvyysmuuttujan mieliala-alhaalla positiivinen muutos selitti 21,1% maksimaalisen hapenottokyvyn positiivisesta muutoksesta kuuden kuukauden aikana. (p=0,048). Etäkuntoutus ei ilmeisesti edistä etäkuntoutujan liikunnallista minäpystyvyyttä tai maksimaalisen hapenottokyvyn kehittymistä. Kuitenkin koko tutkimusjoukossa liikunnallisen minäpystyvyysmuuttujan mieliala- alahaalla parantumisella oli positiivinen yhteys maksimaalisen hapenottokyvyn muutokseen. Nämä johtopäätökset ovat suuntaa antavia johtuen muun muussa tutkimusaineiston pienestä koosta ja interventioiden samankaltaisuudesta. Jatkossa tarvitaan lisää laadukasta tutkimusta motivaatiomenetelmien käytöstä etäkuntoutuksessa sekä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat liikunnalliseen minäpystyvyyteen, fyysiseen aktiivisuuteen ja maksimaaliseen hapenottokykyyn sekä toiminnan kustannusvaikutuksista.
Distance technology and telerehabilitation are aimed at improving the availability of services, efficiency and continuity, and bringing rehabilitation into the customer's everyday life. There has been little research on the subject earlier and a possible connection between the physical self-efficacy and maximal oxygen consumption has not been reported in earlier studies, at least in telerehabilitation utilizing distance technology.
The aim of this study was to investigate if telerehabilitation utilizing distance technology intensively was more effective on physical self-efficacy and maximal oxygen consumption than ordinary telerehabilitation. The connections between physical self-efficacy and maximal oxygen consumption were also studied. This thesis was part of a broader research and development project conducted in cooperation with the University of Jyväskylä, Kela and Kuntoutus Peurunka, the purpose of which was aimed to find the efficacy of physical rehabilitation using distance technology on the performance and functional ability of the rehabilitees. The material of this study consisted of Kelas telerehabilitation clients, whose rehabilitation occurred in the workplace. A total of 31 people participated in the study. The average age of the participants was 45.3 years (SD 8.3) and 45,2 % of the participants were female. The group utilizing distance technology intensively (n=21) used the Polar A360 activity bracelet and the Movendos remote coaching application. The ordinary telerehabilitation group (n=10) only had the Movendos application. The measurements used in the study were the Self-Efficacy to Regulate Exercise-questionnaire measuring physical self-efficacy and the Polar A360 fitness test measuring maximal oxygen consumption. The measurements were taken at 0 and 6 months. The results were analyzed using an the independent sample t-test, the Wilcoxon signed-rank test, the Mann-Whitney test, the Pearson correlation coefficient, and a linear regression analysis using the IBM SPSS Statistics 24.0-program. The results showed no statistically significant difference in measures of physical self-efficacy
and maximal oxygen consumption (0-6 months difference) between the group utilizing distance technology intensively and the ordinary telerehabilitation group. There was also no statistically significant difference in the internal changes of the groups. The difference in the physical self-efficacy variable with the mood down (0-6 months difference.) explained 21,1 % of the positive change in maximal oxygen consumption (0-6 months difference) in the whole study group. (p=0.048). Telerehabilitation does not seem to promote the physical self-efficacy and development of maximal oxygen consumption of the rehabilitee. However, in the whole research population the increase in the physical self-efficacy variable mood down had a positive correlation on the increase in maximal oxygen consumption. These conclusions are indicative due to the small size of the research material and similarity of interventions. In the future, more high-quality research on the use of motivation methods in telerehabilitation is needed, as well as on factors that affect the physical self-efficacy, physical activity and maximum oxygen capacity as well as the cost implications of the operation
|
|---|