| Yhteenveto: | Tarkastelen tutkimuksessani korkeakouluopiskelijoiden aikuistumista tarinallisesta näkökulmasta. Tutkimukseni keskeinen ongelmakenttä virittyy aikuistumisen kulttuurisen mallitarinan ja pidentyneen nuoruuden välisessä ristiriidassa. Kutsun aikuistumisen kulttuuriseksi mallitarinaksi vakiintunutta tapaa kuvata aikuistuminen yksisuuntaiseksi ja järjestyneeksi psykososiaaliseksi kehitysprosessiksi, jonka näkyviä siirtymävaiheita ovat muuttaminen omaan kotiin, opinnoista valmistuminen, kiinnittyminen työelämään ja oman perheen perustaminen (ks. Hoikkala 1991a, 284−285; 1993, 19−20, 211−212, 239). Korkeakoulutuksen yleistyminen sekä työ- ja perhe-elämään liittyvien epävarmuuksien lisääntyminen ovat lyöneet säröjä aikuistumisen kulttuuriseen mallitarinaan. Aikuistuminen on lykkääntynyt, yksilöllistynyt ja hämärtynyt. Pidentyneestä nuoruuden etsintävaiheesta on tullut uusi aikuistumisen normi, joka koskettaa erityisesti korkeakouluopiskelijoita. (Aapola & Ketokivi 2005a; Arnett 2004; 2006; 2015; Côté 2000; 2006.)
Tutkimusaineisto koostuu neljästä nauhoitetusta ryhmäkeskustelusta, joihin osallistui yhteensä viisitoista 21−28-vuotiasta korkeakouluopiskelijaa. Ryhmäkeskustelujen aiheet vaihtelivat yleisestä aikuisuutta ja aikuistumista koskevasta pohdinnasta opiskelijoiden henkilökohtaisiin aikuistumiskokemuksiin. Sovellan aineiston analyysissa Vilma Hännisen (1999; 2004) tarinallisen kiertokulun teoriaa sekä Matti Hyvärisen (1994, 52−63; 2010, 110−114) kehittämää odotusanalyysia. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen osaan. Ensinnä tarkastelen, miten opiskelijat merkityksellistävät aikuisuutta ja aikuistumista yleisellä tasolla. Toiseksi tarkastelen, miten opiskelijat arvioivat heidän henkilökohtaisia aikuistumisprosessejaan.
Tutkimuksen keskeinen löydös on opiskelijoiden jakama odotusten vastainen kokemus aikuistumisen toistuvasta lykkääntymisestä. Tulkitsen aikuistumisen lykkääntymiseen liittyvien odotusten murtumien kertovan sukupolviviiveestä tarinallisessa kiertokulussa. Nykynuoret astuvat aikuisuuden kynnykselle edeltäviltä sukupolvilta omaksuttujen aikuistumisodotusten kanssa. Odotusten murtumat edellyttävät nuorelta refleksiivistä kykyä sovitella muutos- ja sopeutumispyrkimysten välisiä ristiriitoja (ks. Raitanen 2001a, 204−206; Ziehe 1991, 133−146). Aikuistuminen on neuvottelua oman sisäisen tarinan ja aikuistumisen kulttuurisen mallitarinan välillä.
|
|---|