"Et pystyksä diilaamaan niit sun hepuleitas?" väkivallasta puhumisen käytännöt väkivallan ehkäisemiseen tarkoitetussa pariterapiassa

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaisia puhekäytäntöjä väkivallasta puhumiseen liittyy parisuhdeväkivallan ehkäisemiseen tarkoitetussa pariterapiassa. Tutkimme väkivaltapuheen määrää ajallisesti, väkivallasta käytettyjä sanoja ja väkivaltapuheen sukupuolittuneisuutta. Katsoimme myös,...

Täydet tiedot

Bibliografiset tiedot
Päätekijät: Hattunen, Riina, Kinkki, Jemina, Semeri, Pauliina
Muut tekijät: Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Faculty of Education and Psychology, Psykologian laitos, Department of Psychology, University of Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto
Aineistotyyppi: Pro gradu
Kieli:fin
Julkaistu: 2018
Aiheet:
Linkit: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/57342
Kuvaus
Yhteenveto:Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaisia puhekäytäntöjä väkivallasta puhumiseen liittyy parisuhdeväkivallan ehkäisemiseen tarkoitetussa pariterapiassa. Tutkimme väkivaltapuheen määrää ajallisesti, väkivallasta käytettyjä sanoja ja väkivaltapuheen sukupuolittuneisuutta. Katsoimme myös, vaikuttaako väkivaltapuheen määrä terapeuttiseen allianssiin SRS-lomakkeilla mitattuna. Lisäksi huomioimme, mitä muita aiheita istunnoilla nousi esiin. Tutkimuksemme oli osa Pariterapia parisuhdeväkivallan ehkäisemisen keinona - tutkimusprojektia. Aineistomme koostui neljän pariskunnan ensimmäisistä kolmesta pariterapiaistunnosta. Keskityimme aineistossa niihin hetkiin istunnoilla, joissa puhuttiin fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa sisältäneistä tilanteista. Huomiomme kohdistui erityisesti terapeuttien toimintaan istunnoilla. Käytimme aineistolähtöisesti sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella parisuhdeväkivallasta puhutaan sen hoitoon kohdistetussa pariterapiassa vähän. Parisuhdeväkivallan esiin ottajana toimivat useimmiten terapeutit. Terapeutit suuntasivat puhettaan tasapuolisesti molemmille asiakkaille sukupuolesta riippumatta. Kukaan ei siirtänyt aihetta pois väkivallasta tarkoituksenmukaisesti, vaan aihe vaihtui luonnollisesti. Väkivallasta käytettiin useita kiertoilmauksia eikä sen eri muotoja usein eritelty. Väkivaltapuheen määrällä ei havaittu yhteyttä terapeuttiseen allianssiin. Jatkossa parisuhdeväkivallan hoitoon tarkoitetussa pariterapiassa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että terapeutit ottavat johtavan roolin parisuhdeväkivallan esille nostajina jokaisella istunnolla. Heidän tulee huolehtia myös siitä, että väkivalta pysyy keskeisenä teemana istunnoilla. Lisätutkimusta tarvittaisiin terapeuttisen allianssin yhteydestä väkivaltapuheen määrään istunnoilla. The main purpose of this master’s thesis was to examine the discourses related to talking about intimate partner violence in couples therapy intended to prevent this kind of violence. We examined the time spend on talking about violent incidents, words used to describe violence and if gender effects violence related talk. Another target of interest was to observe whether the amount of violence related talk effects therapeutic alliance when measured with SRS-forms. We also noted other subjects discussed in the therapy sessions. This study was a part of ”Research on Couple Treatment in Intimate Partner Violence” -project conducted in the University of Jyväskylä. Our data consisted of four couples and their first three therapy sessions. We concentrated on moments where the participants discussed about violent incidents occured in their history. These incidents included physical, emotional and sexual violence. Our interest was particularly to examine how the therapists acted when discussing about violent incidents. We used data based content analysis and discursive analysis. Results showed that only a few moments was spend discussing about violent incidents in each therapy session. Intimate partner violence was brought to discussion mainly by the therapists. Gender didn’t effect to whom the therapists directed their speech. No one tried intentionally to change the subject of conversation away from violence but rather the subject naturally drifted away from violence. Many euphemisms were used about violence and the different forms of violence were rarely distinguished from one another. The amount of minutes discussed about violent incidents didn’t correlate with therapeutic alliance. These results can be used in the future to pay more attention on discussing violence in-depth. Therapists should concentrate on making violence a central subject of discussion in every therapy session in couples therapy in the treatment of intimate partner violence. More information is needed about the relationship between therapeutic alliance and violence related talk.