| Summary: | Eviran mukaan kuolleet eläimet ovat sivutuotteita. Kuolema on jokin piste, jossa eläimestä tulee tuote. Eläinten kohdalla kuoleman kontrollointi on yksi kriittisistä kuolemaan liittyvistä kysymyksistä, sillä ihmisten kanssa elävien eläinten kuolema on nykyään useimmiten ihmisen käsissä – lemmikin tai tuotantoeläimen luonnollinen kuolema on harvinainen. Eläimen kuolemaan liittyvät käytännöt ja käsitykset heijastavat sekä
ihmisen ja eläimen suhteeseen että ihmisten kuolemaan liitettyjä kulttuurisia merkityksiä. Sanotaan, että kuolema on länsimaissa tabu. Mitäpä jos se onkin tarkemmin ottaen nimenomaan tuotantoeläimen kuolema, joka on yhteiskuntamme tabu ultimatum?
Tutkimukseni käsittelee teurastamiseen liittyviä julkisia tekstejä vuodelta 2016. Se valottaa aihetta sekä tavanomaisena pidetystä teurastamisesta että halal-tavan teurastamisesta, teurastamisesta työnä, ihmisen ja eiinhimillisen eläimen suhteesta, elämästä ja kuolemasta – ja kielen käytön roolista. Tutkimusotteeni on kriittinen diskurssintutkimus ja ekofeminismi. Tutkimukseni on laadullista lingvististä tutkimusta. Tarkastelun kohteena on kieli yhteiskunnallisena tuotoksena ja vaikuttajana. Näiden lisäksi tulen käyttämään tutkimuksessani tekstuaalista interventiota eli toisin kirjoittamista. Tekstin muokkaaminen havainnollistaa kielen ja kuvan valtaa rakentaa maailmaa, ja tuo esiin esimerkiksi luonnollistumia ja stereotypioita.
Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten tuotantoeläimen kuolemaa representoidaan teurastamiseen liittyvissä teksteissä Suomessa vuonna 2016? 2. Millainen kuva halal-teurastamisesta syntyy juttujen perusteella? Analysoin sanavalintoja muun muassa tekijyyden häivyttämisen sekä representaatioiden vahvistamisen ja uudelleentuottamisen näkökulmasta. Kuolema on sanaston tasolla usein olemattomissa. Useimmiten käytetään termiä lopettaminen ja teurastaminen. Halal-kuolema rinnastuu rituaalisuuteen, viiltämiseen, tajuissaan olemiseen ja verenvuotoon. Halal-teurastamisen kuvauksia käytetään suomalaisen teurastamisen paremmuuden korostamiseen ja yhtenä maahanmuuttoa vastustavana argumenttina. Tutkin pronominien käyttöä ja osoitan, että niitä käytetään ihmisryhmien kategorisoinnissa ja vastakkainasettelussa. Affektiivinen ja arvottava kielenkäyttö toimii poliittisissa teksteissä stereotyypittelyn ja liioittelun välineenä. Kansanedustajat rakentavat puheenvuoroissaan ei-suomalaisista ja muiden kuin kristinuskon edustajista stereotyyppistä kuvaa barbaarisesta, rikostilastoissa loistavasta ja lukutaidottomasta joukosta, joka kiduttaa eläimiä. Vastakohdaksi tälle kuvalle suomalaisista rakennetaan kuvaa sivistyneinä ja huolestuneina kuluttajina, jotka käyttävät eettisesti tuotettua lihaa ja pitävät huolta yhteisestä hyvinvointivaltiosta.
Mikäli muilta lajeilta kuin ihmiseltä ja ihmisen hoivan piiriin kuuluvilta lemmieläimiltä otetaan kielellisesti pois mahdollisuus kuolemaan, sillä on seurauksia myös elämään. Näillä asioilla on merkitykstä, kun mietitään eläintenpitokäytäntöjä ja eläinten hyväksikäyttämisen oikeuttamista
|
|---|