Yhteenveto: | Kandidaatintutkielmani käsittelee äänenhuollon ja terveen äänenkäytön opetuksen paikkaa alakoulun musiikinopetuksessa. Ääniongelmat lasten keskuudessa ovat yleistymään päin, joten päätin lähteä tarkastelemaan ongelmien nousun syitä ja mahdollisia ehkäisykeinoja.
Tarkastelen työssä vanhoja opetussuunnitelmia sekä uutta vuonna 2014 ilmestynyttä opetussuunnitelmaa ja tutkin, miten niissä opettajaa ohjataan kertomaan lapsille äänenmuodostuksesta. Esittelen työssä ihmisen äänenmuodostuselimistön ja sen, miten ääni niissä syntyy. Kerron yleisimmistä ääniongelmista niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa painottaen ongelmien syntyä ja oireita. Paneudun myöskin äänenhuollon opetuksen kulmakiviin ja periaatteisiin. Tutkielman lopussa nivon yhteen kirjallisuudesta löytyneitä vastauksia ja omia ajatuksiani niistä.
Äänihäiriöiden yleistymisen ehkäisyyn olisi avainasemassa terveen äänenkäytön opetus jo alakouluikäisille lapsille, sekä jo opiskeluaikana alkanut kattava äänenhuollon opetus musiikkia opettaville aikuisille.
|