| Summary: | Suomalaisessa (terveys)sosiaalityön tutkimuksessa medikalisaatio eli yhteiskunnan lääketieteellistyminen ei ole ollut tyypillinen keskustelunaihe. Tutkimuksessani paikkaan puutetta tarkastelemalla anglosaksisissa sosiaalityön aikakauslehdissä käytyä medikalisaatiokeskustelua.
Sovellan tulkitsevan käsitetutkimuksen tutkimustapaa ja systemaattisen kirjallisuuskatsauksen täsmällisempiä tutkimusmenetelmiä. Vastaan kysymyksiin, mihin yhteyksiin medikalisaation käsite sosiaalityön tutkimusartikkeleissa liitetään, ja mitä seurauksia medikalisaatiolla tutkimusartikkeleiden mukaan on. Analyysin tueksi erittelen klassikkoteosten avulla kahta sosiologisen medikalisaatiotutkimuksen tutkimusperinnettä, poikkeavuuden medikalisaatiota ja biomedikalisaatiota.
Tutkimustulosteni mukaan medikalisaation käsite liitetään sosiaalityön anglosaksisessa
tutkimuksessa yleensä psykiatriaan ja mielenterveysongelmiin. Medikalisaation teoriaan suhteutettuna sosiaalityön tutkimus ammentaa siten enimmäkseen poikkeavuuden medikalisaation tutkimusperinteestä, jossa huomio on käyttäytymiseen liittyvien vanhojen sosiaalisten ongelmien muuntumisessa mielenterveysongelmiksi ja psykiatriseksi diagnostiikaksi. Lisäksi käsitteellä kuvataan myös ongelmia ratkaisevien tahojen, esimerkiksi sosiaalityön, muuntuvia käytäntöjä ja otetaan kantaa siihen, missä määrin ihmisten ongelmia koskeva ymmärrys tai lehtien terveysvalistus tukeutuu lääketieteelliseen tietoon.
Medikalisaatioon suhtaudutaan sosiaalityön tutkimuksessa yleensä kriittisesti. Tärkein huolenaihe on medikalisaation klassikkoteoksillekin keskeinen huomio sosiaalisen ongelman yksilöllistymisestä eli siitä, että terveysongelmien ratkaisu yksilötasolla vie huomiota ongelmiin vaikuttavista rakenteellisista ja kulttuurisista tekijöistä. Huolta herättävät myös pyrkimys hallita ihmisten erilaisuutta lääketieteellisen tiedon avulla, sairausdiagnoosien leimaavuus ja yksilön moraalisen vastuun hämärtyminen sairauden idean omaksumisen vuoksi. Ongelmia ratkaisevien tahojen medikalisoitumisessa huolenaiheena on hoitomuotojen supistuminen ja ammattilaisen ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen kapeutuminen.
Aineisto sisältää jonkin verran mikrotasolta noussutta laadullisen tutkimuksen tietoa medikalisaation seurauksista. Tämä tieto vahvistaa käsitystä, että ongelmia kohtaavien yksilöiden näkökulmasta medikalisaatio vaikuttaisi olevan ristiriitainen asia, josta koetaan olevan sekä hyötyä että haittaa.
Työni soveltavassa viimeisessä osiossa arvioin tutkimustuloksiani sosiaalityön etiikan ja
suomalaisen sosiaalityön (tutkimuksen) näkökulmasta.
|
|---|