| Summary: | Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia, mitä merkityksiä työnohjauksella on
työnohjaajien mukaan sosiaalityöntekijöille. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen sekä
aineistolähtöinen tutkimus, jonka aineistona on kuuden pääasiassa pääkaupunkiseudun alueella
työnohjausta tarjoavien työnohjaajien teemahaastattelut. Aineistoa on käsitelty sisällönanalyysin
avulla, missä tutkimustulokset on jaoteltu työnohjauksen ulottuvuuksien mukaan. Työnohjauksen
käsite, aikaisemmat tutkimukset ja työnohjauksien ulottuvuudet saavat yhtymäkohtia
tutkimustuloksista.
Työnohjauksen hallinnollinen ulottuvuus näkyy tutkimustuloksissa jatkuvan organisaatiomuutoksen
kestämisenä. Sosiaalityön virkoja on vaikea täyttää reaaliajassa ja työntekijät vaihtuvat usein.
Organisaation asettamat tulostavoitteet aiheuttavat työntekijöille suorastaan henkiinjäämistaistelun.
Työstä on kadonnut työnilo. Etenkin esimies-alais -suhteet ovat jokaisessa työnohjausryhmässä
tarkastelun kohteena.
Koulutuksellisen ulottuvuuden aiheena on perinteisesti työnohjaukseen kuulunut asiakasasioiden
käsittely työnohjauksissa. Kriisityönohjaus on myös liitetty työnohjaukseen. Tutkimustuloksissa tuli
voimakkaasti esille verkostotyön tärkeys ja sen kehittymisessä tukeminen.
Työntekijän jaksamista tukevan ulottuvuuden alueeseen on tutkimustuloksissa merkittävässä roolissa
sosiaalityöntekijöiden kollegiaalinen tuki. Parityö mahdollistaisi yhteisen reflektoinnin. Sosiaalityön
etiikan ja käytännön välillä on voimakas ristiriita.
Työnohjauksen syventyessä ja luottamuksen kasvaessa työntekijät alkavat tuoda esille syvällisempiä
asioita. Nämä saattavat olla arkoja, mieltä painavia henkilökohtaisia asioita, kuten
vuorovaikutusongelmia. Tällöin työntekijät luopuvat yrityksestä peitellä arkoja asiakastilanteita,
missä omat kipeät muistot aktivoituvat. Työnohjauksessa tiedostamisen taso syvenee, mikä koituu
avuksi asiakastyössä. Pohdinnassa tuodaan tutkimuksen tekijän ajatuksia esille.
|
|---|