| Summary: | Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Helena Sinervon Runoilijan talossa -teosta (2004) traumateoreettisesta näkökulmasta. Kysyn, millä temaattisilla ja tekstuaalisilla keinoilla teos kuvaa ja ilmentää psyykkisen trauman ja traumatisoitumisen ilmiötä. Tarkasteluni jaan kolmeen tasoon: tutkin kuinka teos ilmentää traumaa yksilön eli teoksen päähenkilön Eeva-Liisan kokemuksena, kuinka teoksessa ilmennetään traumaa sosiaalisesti rakentuvana ilmiönä sekä sitä, millaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia konteksteja trauma teoksessa saa.
Tutkielmani traumateoreettisena lähtökohtana käytän psykologian persoonallisuuden rakenteellisen dissosiaation teoriaa. Lisäksi hyödynnän aiempaa traumafiktion tutkimusta sekä teorioita häpeästä.
Analyysini osoittaa, että teoksen rakenne ilmentää trauman ilmiötä mielleyhtymiä seuraavan, fragmentaarisen rakenteensa avulla. Myös teoksen pelkistetty mutta visuaalinen kieli ilmentää trauman kokemuksellisuutta. Traumaa ja traumatisoitumista Eeva-Liisan kokemuksena ilmennetään temaattisesti traumaattisen kehityshistoria kautta, jossa pääasialliseksi traumaksi nousee äidin puuttuminen. Traumatisoitumisen kokemusta kuvataan Eeva-Liisan mielen ja ruumiin erona, jonka luen ilmentävän dissosiaatio-oireita. Trauman sosiaalista rakentumista kuvataan teoksessa temaattisesti vaikeista asioista vaikenemisen kautta sekä Eeva-Liisan hankaluuksina asettua kiintymyssuhteisiin aikuisiällä. Trauman kulttuurisia konteksteja teoksessa ovat haavoittava suhtautuminen marginalisoituun seksuaalisuuteen, yksilön toimijuutta kaventava julkisuusdiskurssi sekä haavoittava kristillinen diskurssi.
Teos ilmentää kiinnostavasti trauman eri tasoja sekä osoittaa kuinka vuoropuhelu yksilön kokemusten ja rakenteiden välillä piirtää toinen toisensa näkyväksi. Luentani Runoilijan talosta osoittaa myös kuinka vahvasti trauma ja häpeä kytkeytyvät toisiinsa.
|
|---|