| Summary: | Pro gradu –tutkielman lähtökohtana on tutkia nykytanssikoreografien yleisöön liittämiä merkityksiä sekä luodata heidän yleisösuhdettaan eri näkökulmista. Tarkoituksena on selvittää koreografien ajatuksia kokonaisvaltaisesti yleisöstä, yleisötyön paikasta osana taiteen tekemisen prosessia sekä yleisötyön korostuneesta roolista taiteen kentällä. Tutkielmalla on kahtalaiset tavoitteet: tarkastella yleisötyön kehityskaarta ja pohtia kotimaisen nykytanssin suhdetta tuohon kehitykseen sekä tarkastella tapauskohtaisesti nykytanssikoreografien yleisösuhdetta. Yleisötyötä lähestytään laajana käsitteenä, jonka alle on mahdollista sijoittaa taideorganisaation strategisia ja toiminnallisia tavoitteita sekä taiteen sisältöjen avaamista. Yleistyön alle luetaan myös markkinointiviestintää sekä yleisöjen kohtaamiseen ja saavutettavuuden lisäämiseen liittyviä asioita.
Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista. Aineistonhankintamenetelmänä toimii yksilöhaastattelu, sillä se arvioitiin parhaaksi tavaksi päästä kiinni taiteilijoiden ajatuksiin ja näkemyksiin. Haastattelun muoto on puolistrukturoitu teemahaastattelu.
Tutkielmassa kartoitetaan kotimaista nykytanssin yleisötyötä ja käsitteistöä. Tapaustutkimus tuo tietoa nykytanssikoreografien yleisöön, yleisösuhteeseen ja yleisötyöhön liittyvistä ajatuksista ja käsityksistä.
Yleisö ja siihen luotu suhde on nykytanssikoreografeille tärkeä, mutta yleisöön liittyvät merkitykset ja sen rooli vaihtelevat paljon haastateltujen taiteilijoiden kesken. Taiteellisessa teosprosessissa koreografit painottavat enemmän joko teosta tai taiteellista prosessia. Jako näiden työskentelytapojen välillä ei välttämättä ole pysyvä ja se voi vaihdella koreografin eri teosten välillä. Viime vuosina yleisötyöhön ja taiteen sosiaalisiin vaikutuksiin kohdistunut mielenkiinto herättää koreografeissa monenlaisia ajatuksia. Yhtäältä kehityssuuntaus nähdään positiivisena; monipuolinen vuorovaikutus yleisön kanssa ja avartunut työkenttä kiinnostavat. Toisaalta ”pakko” yleisötyön tekemiseen ja rahoituksen vaarantuminen huolestuttaa, samoin kuin pelko taiteen autonomian suitsimisesta.
Useampikin haastatelluista koreografeista liittää yleisötyön osaksi keskustelua taiteen hyvinvointivaikutuksista sekä sosiaali- ja terveysalaan kytketystä taiteellisesta toiminnasta. Vaikuttaa siltä, että taiteilijat näkevät mahdollisena, että kulttuuripoliittinen ohjaus suuntaisi taiteellista toimintaa enemmänkin myös taidealan ulkopuolelle. Taideorganisaatioissa kehitys merkitsisi mahdollisesti muutoksia painopisteisiin ja osaan toiminnasta, kun taas yksittäiselle taiteentekijälle vaikutus olisi paljon radikaalimpi.
|
|---|