| Summary: | Työni tarkastelee Walter Benjaminin esittämää historiallisen montaasin metodia
muistamisen apuvälineenä. Käsittelen työssäni muistamisen merkitystä nykyisyydelle ja
tulevaisuuden rakentamiselle traumaattisesta tapahtumasta todistavien kautta,
benjaminilaisessa viitekehyksessä. Työni innoittajana on Theodor W. Adornon asettama
uusi kategorinen imperatiivi: meidän on suunnattava ajatuksemme ja tekomme niin, ettei
mitään Auschwitzin kaltaista enää koskaan tapahtuisi. Pääkysymykseni on: Voiko
Benjaminin historiallisen montaasin metodia käyttää todistajien ja muistamisen
informoiman historiankäsityksen muotoilemisessa niin, että se mahdollistaisi
yhteiskunnan, jossa Adornon uusi kategorinen imperatiivi olisi toteutettavissa?
Olen eriyttänyt pääkysymyksen tutkimisen kolmeen päälukuun: todistajien,
muistamisen ja benjaminilaisen historiankäsityksen käsittelyyn. Työni pääväite on, että
meillä on velvollisuus muistaa. Muistaminen on merkityksellistä moraalisesti,
yhteiskunnallisesti ja historiankirjoituksen kannalta. Ilman menneisyyden tuntemista emme
tunne itseämmekään; ilman historiaamme emme voi ymmärtää nykyisyyttä emmekä
rakentaa tulevaisuutta.
Benjaminin muistaja on historiallinen materialisti, joka näkee historian lineaarisen
jatkumon sijaan dynaamisina tapahtumina, joiden todellinen merkitys paljastuu vasta
jälkeen päin, kun menneisyyttä tarkastellaan muistikuvina nykyisyydestä käsin.
Benjaminilainen historiallinen materialisti pyrkii muistaessaan tunnistamaan yhteyden
menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Benjamin kutsuu näitä muistikuvia dialektisiksi
kuviksi: niissä historiallinen hetki ja nykyisyys ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Historiallisen montaasin metodissa näitä dynaamisia muistoja keräämällä voidaan
muodostaa historiasta kuva, joka valaisee sekä nykyisyydestä että menneisyydestä uusia
näkökulmia. Työssäni benjaminilaisia dialektisia kuvia ovat todistajien omakohtaiset
kertomukset. Keskeisin todistaja työssäni on Primo Levi, tunnettu Auschwitz-selviytyjä.
Levi tuo tutkimukseeni esimerkin Benjaminin historian enkelistä, joka katsoo traumaattista
tapahtumaketjua, mutta ei kykene siihen vaikuttamaan.
Sekä Levi että Benjamin velvoittavat meitä, jälkeentulleita sukupolvia muistamaan.
Benjaminin mukaan meidän ja menneiden sukupolvien välillä on ”salainen sopimus”.
Työni tulkitsee tämän sopimuksen täyttämisen muistamiseksi. Benjamin uskoo, että meihin
sisältyy heikko messiaaninen kyky: jos täytämme oman osamme sopimuksesta, meillä on
jonkinlainen mahdollisuus lunastaa myös heidät, jotka hukkuivat historian myrskyissä.
Työni päätyy ajatukseen, että meillä on paremman tulevaisuuden avaimet, kun täytämme
velvollisuutemme muistajina.
|
|---|