| Summary: | Tarkastelen lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja vanhemman vuorovaikutuksessa ilmeneviä tunnustussuhteita huostaanottoprosessissa vanhemman näkökulmasta. Tutkielmani teoriapohjana on Axel Honnethin tunnustusteoria, joka näkee ihmisen olemassaolon ja identiteetin rakentuvan vastavuoroisten ihmisten välisten tunnustussuhteiden kautta. Tunnustetuksi tulemisen kautta ihmisen itsekunnioitus, itseluottamus sekä itsearvostus kehittyvät ja säilyvät. Tunnustussuhteet ilmenevät kolmessa erilaisessa ihmisten välisessä suhteessa; 1) rakkaudessa eli ihminen tarvitsee pyyteetöntä huomiota ja hoivaa, 2) oikeuksien tunnustaminen eli yksilö tunnustetaan autonomisena yhteisön jäsenenä, jonka oikeudet toteutuvat 3) sosiaalisessa arvostuksessa eli ihmistä arvostetaan yhteisössään. Lisäksi nojaudun analyysissäni Heikki Ikäheimon näkemykseen tunnustuksesta tunnustusasenteena, eli ihminen nähdään autonomisena subjektina, jota rakastetaan, kunnioitetaan ja arvostetaan yksilönä ilman vastavuoroisuuden odotusta. Tunnustusteoria antaa työkaluja tarkastella, sosiaalityön vaikutusta ihmisen kokemukseen itsestään. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja vanhempien vuorovaikutus vaikuttaa siihen, kuinka vanhempi rakentaa vanhemmuuttaan huostaanoton jälkeen.
Tutkielmani on narratiivinen tutkimus, jossa analysoin viiden haastattelemani vanhemman kertomuksia huostaanotosta. Analyysissäni käsittelen vanhempien kertomuksia ensin kokonaisuuksina; ja kerron vanhempien tarinat huostaanotosta tunnustusteorian kautta tarkastellen. Analyysini toisessa vaiheessa analysoin aineiston sisältöä kategorisoimalla vanhempien tarinoissa näyttäytyviä tunnustussuhteita.
Tutkielmassani tunnustus, niin tunnustussuhteina kuin tunnustusasenteina, näyttäytyy monin tavoin. Huomioiduksi tuleminen näyttäytyi merkityksellisimpänä tunnustusasenteena läpi koko huostaanottoprosessin. Erityisesti heti huostaanoton alussa ja sen valmistelussa vanhemman huomioiminen näyttäytyy tärkeänä, sillä sen kautta luotiin pohja luottamuksen rakentumiselle sosiaalityöntekijän ja vanhemman välille. Sosiaalinen arvostus näyttäytyi erityisesti, siinä kuinka sosiaalityöntekijä pystyi toimimaan vanhempien ja sijaisvanhempien suhteen tasavertaisesti ja kuinka sai vanhemman kokemaan oman asemansa tasavertaiseksi. Vanhemman oikeuksien tunnustamisen kannalta sosiaalityöntekijän rooli näyttäytyi ristiriitaisena. Toisaalta vanhemmat kertoivat sosiaalityöntekijöiden toimivan lain mukaan, mutta oman tietämyksen lisääntyessä huostaanottoprosessista kokivat jääneensä vaille oikeuksia. Vanhemmat, jotka kokivat jääneensä vaille huomiota, kokivat myös, ettei heidän oikeuksiaankaan tunnustettu. Vertaistuki näyttäytyi usein merkittävänä toimijana vanhemman oikeuksien tunnustamisessa. Vertaistuen kautta vanhemman tietämys omasta asemastaan lisääntyi ja vanhempi oppi toimimaan osana huostaanotossa, mikä parhaassa tapauksessa mahdollisti vastavuoroisen tunnustussuhteen syntymisen vanhemman ja sosiaalityöntekijän välille.
|
|---|