Yhteenveto: | Vanhusten ja lasten kieltenoppimisprosessi on ollut tutkimusten kohteena jo kauan, mutta vielä työelämässä olevat aikuiset kielten oppijat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimukset ovat myös poikkeuksetta keskittyneet varttuneempien kielten oppijoiden kykyyn oppia kieltä sen sijaan, että tarkasteltaisiin heidän omia käsityksiään ja kokemuksiaan itsestään kieltenoppijana.
Työni tarkoituksena oli selvittää, millaisia haasteita tai onnistumisia vielä työelämässä olevat ja vapaa-ajallaan englantia opiskelevat aikuiset olivat opiskelutaipaleensa varrella kohdanneet sekä millaisena he kokivat oman kielenoppija-minänsä ja kykynsä oppia kieltä. Tämän lisäksi pyrin saamaan selville, ovatko aikuisopiskelijat huomanneet kykyjensä muuttuneen verrattuna aikaan, jolloin he olivat nuorempia ja opiskelivat englantia koulussa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin kahden ryhmähaastattelun avulla. Haastateltavat olivat kansalaisopiston englannin kursseille osallistuvia, kielitaidoltaan hyvin eritasoisia 45–72-vuotiaita aikuisia Itä- ja Keski-Suomessa. Toisen ryhmän haastateltavien englannin kurssi koostui perinteisemmästä kielten opetuksesta, jossa edettiin kirjojen avulla, kun taas toisessa ryhmässä osallistujien kurssi käsitti paljon puhumista ja pelaamista.
Tulokset osoittivat aikuisopiskelijoiden uskovan kykyihinsä oppia uutta kieltä, mutta he olivat huomanneet kielen oppimisen tuottavan vaikeuksia muun muassa muistin ja kiireisen elämäntyylin osalta – asioita, jotka eivät nuorempana olleet englannin opiskelua haitanneet. Useilla haastateltavista oli hyvinkin negatiivisia kokemuksia kielten opiskelusta koulusta, minkä vuoksi osallistujien myönteinen suhtautuminen kieleen ja omiin kykyihinsä oli erityisen positiivinen huomio. Kaiken kaikkiaan osallistujat löysivät englannin opiskelustaan huomattavasti enemmän positiivisia kuin negatiivisia ilmiöitä ja seurauksia.
|