| Yhteenveto: | Tutkimus tarkasteli adoptiovanhempien tapaa suhtautua ulkomailta adoptoidun lapsensa
menneisyyteen. Tutkimuskysymyksenä oli, millä tavoin vanhemmat puhuvat lapsensa adoptiota
edeltävästä taustasta, ja kuinka he sitä käsittelevät mielessään. Erityisesti biologisiin vanhempiin
liittyviä ajatuksia tarkasteltiin. Lisäksi tutkimus tarkasteli kielellisiä tapoja, joilla
adoptiovanhemmat rakentavat ymmärrystä siitä, että lapsi on heidän omansa.
Tutkimusaineisto koostui seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta adoptioisien ja -äitien
kanssa. Aineisto analysoitiin käyttäen temaattista analyysia.
Adoptiovanhempien suhtautumista lapsensa biologisiin vanhempiin kuvasti uteliaisuus ja
arvailu, sillä tietoa biologisista vanhemmista on yleensä hyvin vähän tai ei lainkaan. Lapsen
biologisten ja/tai sijaisvanhempien ajattelu herätti niin säälin kuin kiitollisuuden ja suuttumuksenkin
tunteita. Adoptiovanhemmat halusivat pitää lapsensa syntymämaan esillä perheessä, mutta eivät
kokeneet, että maan kulttuuriin olisi syytä perehtyä tarkemmin.
Vanhemmat loivat yhteenkuuluvuutta perheen välille kuvaamalla lapsen saapumista kohtalon
tuloksena. Vanhemmat kuvasivat perhettään normaalina suomalaisena perheenä. Näin he
käsittelivät ristiriitaa kulttuuristen perhekäsitysten ja adoption välillä. Samankaltaisten piirteiden
näkeminen heidän itsensä ja lapsensa välillä loi vanhemmille tunnetta siitä, että lapsi on heidän
omansa.
Tutkimus osoittaa, että adoptioperheet voivat tarvita apua, vaikka ensimmäiset yhteiset vuodet
olisivat sujuneet ongelmitta. Tukea tarjoavien on tunnettava adoptioperheiden erityistarpeet.
|
|---|