| Summary: | Harmaahylkeiden (Halichoerus crypus) määrän lisääntyminen on aiheuttanut viime
vuosikymmeninä voimakkaita ristiriitoja kalastuselinkeinon kanssa koko Itämeren alueella.
Harmaahylkeiden elinpiirejä Itämerellä on tutkittu paljon, mutta niiden pidemmistä
vaelluksista tarvitaan vielä lisätietoa esimerkiksi kannanhoidon suunnittelua varten. Tämän
tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä tietoa harmaahylkeiden vaelluksista Itämerellä ja
tarkastella vakaiden isotooppien menetelmän soveltuvuutta harmaahylkeiden eri
merialueiden välisen liikkumisen selvittämiseen. Lisäksi tässä työssä tutkittiin
harmaahylkeen sukupuolen, iän, pyyntivuodenajan ja pyydystyspaikan vaikutusta
vaeltaneiden yksilöiden määrään eri merialueilla. Työssä selvitettiin 177 harmaahylkeen
vaellushistoria käyttäen lihaskudoksesta määritettyjä hiilen (δ13C) ja typen (δ15N) vakaiden
isotooppien suhteita. Vaellushistorian selvittämisessä käytettiin kullekin merialueelle
silakoiden (Clupea harengus membras) (n = 25) vakaista isotoopeista (δ13C ja δ15N)
laskettua vertailuarvoa. Myös vedyn (δ2H) vakaat isotoopit määritettiin silakoista ja
hylkeistä, mutta niiden avulla ei pystytty erottamaan harmaahylkeiden sijaintia Itämerellä,
joten niitä ei sisällytetty malliin. Harmaahylkeistä 75 % oli vaeltanut pyydystyspaikalleen
muulta Itämeren alueelta kuukauden sisällä ennen kuolemaansa. Vaelluksia oli tapahtunut
tasaisesti kevään, kesän ja syksyn aikana. Pyydyskuolleet ja pyydysten tai
kalanviljelylaitosten läheltä metsästetyt harmaahylkeet olivat liikkuneet tilastollisesti
merkitsevästi vähemmän kuin muualta metsästetyt yksilöt. Sen sijaan vaellusten määrissä
ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa eri ikäryhmien tai sukupuolten välillä. Tutkimuksen
tulokset antoivat viitteitä siitä, että Itämeren harmaahylkeet tekevät pitkän välimatkan
siirtymiä luultua useammin ja myös tyypillisten vuodenaikaisvaelluksien lisäksi.
Tutkimuksessa saatiin myös lisäviitteitä siitä, että kalanpyydyksistä ruokailemaan
erikoistuneet yksilöt ovat muita paikallisempia. Vakaiden isotooppien menetelmän
käytöstä Itämeren harmaahylkeiden vaellustutkimuksissa saatiin lisätietoa, mutta tä
The population of Baltic Sea grey seal (Halichoerus grypus) has increased significantly
during the last two decades, further hindering the fishery in the Baltic Sea. Grey seal
homer ranges have been studied before, but large scale migration studies are also needed to
assist sustainable management of the stock. The purpose of this study was to determine the
proportion of studied grey seal individuals that had migrated between sea areas, and how
seal sex, age, and time or cause of death affects the migration rate. The migration history
of each grey seal (n = 177) was estimated from carbon and nitrogen stable isotope analysis
(δ13C and δ15N) of muscle tissue. Reference values for each area of the sea were calculated
from carbon and nitrogen stable isotope values of Baltic herring (Clupea harengus
membras) (n = 25) carbon and nitrogen stable isotope values. Hydrogen stable isotope
values (δ2H) were also determined for grey seal and Baltic herring, but were not included
in the data modelling due to the low discrimination ability of δ
2H in this case. In this study
75 % of the examined grey seals had migrated from a different sea area within a month of
their death. Migrations had taken place equally in spring, summer and autumn. Grey seals
that had drowned in fish traps or had been hunted near fish traps or fish farms had migrated
less frequently than individuals that were hunted elsewhere. Age, or sex did not affect the
rate of migrations between different sea areas. The results indicate that Baltic Sea grey
seals make long-distance migrations more often than was previously thought, in addition to
their known seasonal migrations. This study also provides more information about stable
isotope analysis as a method for tracking Baltic grey seal migration, although the reliability
of the method cannot be evaluated from these data.
|
|---|