| Yhteenveto: | Tämä tutkielma pyrkii tarkentamaan poliittisen satiirin määritelmää suhteessa aiempaan satiirin ja
huumorin tutkimukseen. Työssä on myös tavoitteena pyrkiä yhteiskuntatieteelliseen näkökulmaan
vastaamalla muodostetun määritelmän avulla kysymykseen poliittisessa satiirissa esiintyvän
huumorin ja yhteiskuntakritiikin suhteen laadusta.
Ensimmäisessa luvussa esitellään muutama tutkielman aiheen ja tulokulman kannalta oleelliseksi
katsottu huumorintutkimuksen nykysuuntaus: yhteensopimattomuus- sekä antagonistinen teoria.
Nämä teoriaperheet esitellään niitä kannattavien nykyteoreetikkojen muotoilujen kautta, sillä niiden
katsotaan olevan nykyaikaisen huumorimuodon tutkimisen kannalta laajaa historiallista katsausta
hyödyllisempiä. Huumorintutkimukselle annetaan pääosin kaksiosainen rooli huumorin mekaniikan
selvittämiskeinona, sekä huumoria ympäröivän sosiaalisen todellisuuden suhteen selittäjänä.
Toisessa luvussa käydään käsiksi satiirin käsitteeseen ja se kuvaillaan itsenäiseksi diskurssiksi, joka
käyttää välineinään kahta erityyppistä ironiaa, sekä ajoittain parodiaa. Poliittinen satiiri määritellään
suhteessa yleiseen satiiriin poliittisen diskurssin koomisuuden ilmentämiseksi ironisia välineitä
käyttäen. Määritelmälle todetaan keskeiseksi myös sen pyrkimys kuulijansa suostuttelemiseen, ja
ominaisuus ottaa vakava suhde esitettämiensä väitteiden totuusarvoon.
Analyysiluvussa keskitytään koettelemaan annettua satiirin määritelmää käytännön esimerkein.
Analyysin metodina käytetään General Theory of Verbal Humorin antamia tietoresursseja, sekä
satiirin kriittisyyden analyysiä auttavia kysymyksiä. Tämän kaksiosaisen analyysin kautta saadaan
vahvoja viitteitä sen puolesta, että poliittisen satiirin yhteiskuntakriittisyys on paikallistettavissa ja
redusoitavissa yksittäisiin vitseihin. Poliittisen satiirin kriittisyys ja huumori vaikuttavat analyysin
myötä yhteenkietoutuneelta kokonaisuudelta. Analysoitujen vitsien pohjalta todetaan, että tämä
yhteys palautuu satiristin ja satiirin vastaanottajan välillä tapahtuvaan antagonistiseen
suhtautumiseen satiirin kohteeseen.
Päätännössä osaset kootaan yhteen ja pohditaan mitä implikaatioita annetulla poliittisen satiirin
määritelmällä ja sen hyödyntämisellä voisi olla. Poliittinen satiiri sidotaan selvästi antagonistiseksi
toiminnaksi, sekä syvästi kytkeytyneeksi varsinaiseen poliittiseen diskurssiin – jopa osaksi sitä.
Lopuksi annetaan myös useita suuntia jatkotutkimuksille aiheesta ja hieman sen vierestä.
Lähteitä luetaan tutkielmassa eklektisesti, vaikkakin historiallisia lähteitä ja kaukaisten aikojen
tekstejä pyritään välttämään, sillä niin satiiri kuin huumorikin on vuosisatojen mittaan ottanut
hyvinkin vaihtelevia muotoja.
|
|---|