| Yhteenveto: | Maisteritutkielma käsittelee 1960-luvun puolivälissä Suomessa tapahtunutta yhdyskuntasuunnittelun murrosta, jossa puutarhakaupungin kaavoitusteoria vaihtui ruutukaavapohjaiseksi, yhteisöllisyyttä korostavaksi kompaktikaupungiksi. Kaavoituksen paradigmanmuutos limittyy ajallisesti yhteen voimakkaan yhteiskunnallisen murroskauden kanssa. Tiivis ruutukaava mahdollisti liikennevirtojen nostamisen kaavoituksen keskiöön, tehokkaan täyselementtirakentamisen sekä kaupan keskittämisen itsepalvelupohjaisiin suuryksiköihin. Näitä yhteiskunnan modernisoitumista mahdollistaneita tekijöitä ei oltu huomioitu 1940-luvulla Otto-I. Meurmanin Asemakaavaopissa esittelemässä funktionalistispohjaisessa puutarhakaupunki-teoriassa, jonka kantava idea oli jakaa kaupunkitila pienempiin yksiköihin harmonisesti luonnon kanssa. Kompaktikaupunki-teoria kehittyi 1960-luvulla pitkälti arkkitehtien puutarhakaupunkia kohtaan esittämästä kritiikistä. Arvostelun kohteena olivat etenkin eristäytyneiksi koetut 1950-luvun lähiöt. Suunnittelijakunta koki, että puutarhakaupunki-teoria ei vastannut modernisoituvan yhteiskunnan kaavoitukselle asettamiin vaatimuksiin, vaan aiheutti epäjäsentyneen kaupunkitilan rakentumisen.
Strukturalistiseen ruutukaavaan perustuvaa kompaktikaupunkia tarkastellaan Jyväskylän Huhtasuon lähiökeskustan näkökulmasta. 1970- ja 1980-luvulla kaavoitettu Huhtasuo on alun perin rakentunut kompaktikaupunki-ideologian mukaisesti. Alue on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaan täydennys- ja uudelleenrakentamisen kohteena. Tutkimusesimerkin keinoin esitellään kompaktikaupungin käytännön toteutusta ja muuntojoustavuutta täydennysrakentamisen näkökulmasta. Maisteritutkielma esittelee Huhtasuon lähiökeskustan rakennettuna kulttuuriympäristönä historiallisine, arkkitehtonisine ja maisemallisine arvoineen.
|
|---|