| Yhteenveto: | Hakola, Lauri 2016. Vertikaalihyppyjen voimantuoton yhteys mäkihypyn ponnistuksen tehokkuuteen. Biomekaniikka, Pro gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 78 s.
Ponnistusta pidetään mäkihyppysuorituksen tärkeimpänä osa-alueena, minkä johdosta biomekaaninen tutkimus on painottunut tämän osa-alueen ympärille. Vertikaalihypyillä on keskeinen rooli mäkihyppääjän fyysistä suorituskykyä mittaavassa testistössä, ja tyypillisesti myös oheisharjoittelussa painotetaan nousukorkeuden kehittämistä. Tutkimustiedon mukaan vertikaalihyppyjen nousukorkeus ei kuitenkaan ole paras mittari lajeissa, joissa voimantuottoon käytettävä aika on lyhyt. Mäkihyppytutkimuksesta ei löydy selkeitä kuvauksia siitä, miten kineettiset muuttujat vertikaalihypyissä selittävät lajiponnistuksen voimantuottoa. Myös lajitekniikan yhteys voimantuottoon on jäänyt tutkimuksessa vähemmälle huomiolle.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten mäkihyppääjien voimantuotto vertikaalihypyissä on yhteydessä lajiolosuhteisiin, ja siten suorituksen tehokkuuteen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin lajiteknisten muuttujien korrelaatiota voimantuottoon ja kokonaissuorituksen laatuun. Tutkimuskysymysten kautta pyrittiin ymmärtämään paremmin lajinomaisen tehoharjoittelun merkitystä, sekä selkiyttämään lajisuorituksen biomekaanisia laatutekijöitä. Mittaukset suoritettiin kansallisen kilpailun yhteydessä (n = 19–20), jossa kineettisiä parametreja mitattiin voimalevyillä ja kinemaattisia parametreja videoanalyysiin perustuen. Staattisen hypyn nousukorkeus korreloi merkitsevästi vain keulan keskivaiheen (2–4 m) voimantuoton kanssa (r = 0,516, p = 0,024*). Sen sijaan hypyn pituutta selittivät eniten hyvä voimantuotto sekä hyppyrin keulan ensimmäisellä (0–2 m) että toisella (2–4 m) kolmanneksella (r = 0,647, p = 0,003**, r = 0,608, p = 0,006**). Laskuasennon, ponnistusvaiheen tai alkuilmalennon kinematiikasta löytyi hyvin vähän muuttujia, joilla voitiin selittää suorituksen laatua ryhmätasolla.
Tutkimuksen keskeiset johtopäätökset olivat: 1) Hyvä staattisen hypyn nousukorkeus auttaa tehokkaan voimantuoton saavuttamisessa, mutta ei selitä kokonaan voimantuot-tokykyä lajiolosuhteissa. 2) Lajiponnistuksen hyvä voimantuotto, ja erityisesti sen en-simmäisen puolikkaan tehokkuus vaikuttaa olevan ratkaisevaa suorituksen laadun kan-nalta. 3) Hyvä suoritus ja tehokas voimantuotto on mahdollista toteuttaa erilaisilla tekniikoilla. Valmentajien, urheilijoiden ja testaajien tulisikin pohtia, miten laji- ja oheisharjoittelulla voitaisiin tehostaa yksilöllistä voimantuottokykyä lajiolosuhteissa, sekä kehittää testimenetelmiä jotka vastaavat biomekaanisessa tarkastelussa paremmin lajiponnistuksen yksilöllisiä piirteitä.
|
|---|