Summary: | Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan viulunsoiton kehollisuutta opettamisen näkökulmasta. Tehtävänäni on selvittää, minkälaista viulunsoiton kehollisuus on luonteeltaan, ja mitä kaikkea sen opettaminen pitää sisällään. Työn teoreettinen tietopohja perustui kehollisuutta koskevaan kirjallisuuteen, ja lisäksi haastatteluaineiston esiin nostamaan hiljaista tietoa koskevaan kirjallisuuteen.
Tutkimustulokset on koottu haastattelemalla neljää pitkään alalla toiminutta viulunsoitonopettajaa. Kehollisuuden opettamisen nähtiin olevan usein tiedostamatonta ja sanallisesti vaikeasti lähestyttävää. Tiedostamattoman luonteensa takia aihetta lähestyttiin kuvailevien esimerkkien (mielikuvien ja tarinoiden) ja malliksi soittamisen kautta. Persoonallisuuden ja itsetunnon nähtiin myös vaikuttavan soittajan kehollisuuteen. Kehollisuudessa ajateltiin yhdistyvän sekä fyysinen (tekninen) suorittaminen sekä henkinen (musikaalinen) puoli. Tämän vuoksi soittaminen on kokonaisvaltaista toimintaa.
Kehollisuutta koskevaa kirjallisuutta musiikinopettamisen näkökulmasta on melko vähän, joten aihe on sen takia mielenkiintoinen. Uskon, että tutkielmani tuloksista on hyötyä erityisesti niille soitonopettajille, jotka kokevat kehollisuuden opetusaiheena vieraaksi, sillä haastateltavat antoivat hyviä näkökulmia aiheen lähestymiseen. Lisäksi tämä rohkaisee varmasti soitonopettajia pohtimaan omaa osaamistaan ja henkilökohtaisen hiljaisen tiedon merkitystä työssään.
|