| Summary: | Henri Bergsonin (1859–1941) muistin ja materian käsitteistä muodostuva, inhimillistä kokemusta jäsentävä järjestelmä on kiehtova esitys sekä mielen että materiaalisen todellisuuden luonteesta. Tämä tutkielma tekee ensisijaisesti systemaattisen esityksen sekä muistin että materian ominaisista luonteista ja näiden yhtymisestä inhimillisessä kokemuksessa. Materia näyttäytyy jatkuvana muutoksena, joka koostuu laadullisista liikkeistä. Muisti on ajallisuuden apriorinen perusta, joka tekee ajasta kestävää: yhtäältä muisti luo ajan liikkeen tullessaan nykyhetkeen, toisaalta se sitoo tämän liikkeen ykseydeksi eli kestoksi, joka on ajallisuuden liikettä. Materian liike näyttää havainnossa pysähtyvän havaittaviksi kuviksi. Nykyhetkessä ilmenevät aistihavainnot, mielteet ja ideat pohjautuvat kuvalliselle havainnolle, ajattelulle ja muistamiselle. Bergsonin poikkeuksellinen lähestymistapa tieteeseen ja hänen omalaatuinen aikakäsityksensä keston käsitteeseen kiteytyneenä saavat hänet näkemään koko todellisuuden liikkeenä, jonka olemus voidaan saavuttaa hänen intuitioksi kutsumansa metodin kautta.
Luonnehdin Bergsonin järjestelmän filosofianhistoriallista taustaa ja sivuan sen psykologista aikalaiskeskustelua, mutta tutkielma ei silti ole historiallinen. Bergsonin mielenfilosofinen käsitys eroaa oleellisesti siihenastisesta filosofisesta perinteestä, vaikka käykin vuoropuhelua aikaisemman filosofian kanssa. On myös väärin olettaa, että Bergson muistin ja materian järjestelmällään muotoilisi vain perinteisen mieli–ruumis-dualismin uudella käsitteistöllä. Bergsonin järjestelmän luonnehdinta joko dualistiseksi tai monistiseksi perinteisessä mielessä ei kykene tavoittamaan sen luonnetta. Bergsonkin asettaa muistin ja materian järjestelmänsä kysymykseksi ruumiin ja mielen suhteesta, mutta hänen käsittelynsä lopputulemia ei voida palauttaa aikaisempiin filosofisiin ongelmanasetteluihin.
|
|---|