| Summary: | Tässä tutkielmassa tarkastellaan YK:n yleiskokouksen vuoden 2009 debattia suojeluvastuusta. Suojeluvastuu on suhteellisen uusi käsite, jonka mukaan valtioilla on vastuu suojella alueellaan olevia ihmisiä kansanmurhalta, etnisiltä puhdistuksilta, sotarikoksilta sekä rikoksilta ihmisyyttä vastaan. Kansainvälisellä yhteisöllä puolestaan on valtioita tukeva rooli, joka toteutetaan YK:n kautta. Vuoden 2009 debatti oli ensimmäinen, joka suojeluvastuusta käytiin YK:n yleiskokouksessa.
Tätä debattia tutkitaan etenkin siitä näkökulmasta, miten keskusteluun osallistujat argumentoivat kantaansa suojeluvastuuseen, joko sen puolesta tai sitä vastaan. Lisäksi on tarkoitus selvittää sitä, miten parlamentaariset ja diplomaattiset aspektit suhtautuvat toisiinsa yleiskokouksen keskusteluissa suojeluvastuusta. Tutkielma tarjoaa siten katsauksen niin suojeluvastuusta käytävään keskusteluun kuin YK:n yleiskokouksen toimintaankin. Tutkimuksen aineiston muodostaa suojeluvastuuta koskevien dokumenttien lisäksi ennen kaikkea YK:n yleiskokousten istuntojen pöytäkirjat, joita analysoidaan muun muassa retorisen luennan avulla. Retorinen luenta pohjautuu enimmäkseen Quentin Skinnerin ja James Martinin teoksiin. Työssä avataan myös suojeluvastuun taustaa tuomalla esiin YK:n kriisinhallinnan historiaa.
Analyysi paljastaa, että suojeluvastuu saa YK:n yleiskokouksessa varovaisen kannatuksen. Keskustelun osallistujat kuitenkin tuovat esille monia epäilyjä suojeluvastuun onnistumisen suhteen. Suojeluvastuun vastustajat argumentoivat suojeluvastuuta vastaan erityisesti väittämällä, että se vaarantaa valtioiden suvereniteetin ja koskemattomuuden. Suojeluvastuun sisältämä ajatus siitä, että suvereniteettiin liittyy myös vastuuta ihmisten hyvinvoinnista saa kuitenkin kannatusta hyvin laajalti. Yleiskokouksen keskustelu käydään parlamentaariseen tyyliin, jossa edustajat esittävät puheenvuoroja suojeluvastuun puolesta tai sitä vastaan. Diplomaattinen aspekti yleiskokouksen toiminnassa näkyy etenkin keskustelun jälkeen julkaistussa päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin konsensuksella eli ilman äänestämistä.
|
|---|