Summary: | Lahtinen, J. 2014. Turvallinen opettaja. 6.-luokkalaisten näkemyksiä. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 77 sivua.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisena 6.-luokkalaiset oppilaat näkevät turvallisen opettajan. Lisäksi haluttiin selvittää, onko sukupuolten välillä eroja näkemyksessä turvallisesta opettajasta. Tutkimusote oli laadullinen ja tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 49:ää oppilasta kolmesta eri 6. luokasta, kahdesta jyväskyläläisestä koulusta. Oppilaista 18 oli tyttöjä ja 31 poikaa.
Tutkimuksen mukaan oppilaat pitivät turvallista opettajaa sellaisena, joka osoittaa välittämistä, joka on tasainen ja ennakoitavissa ja joka on ammatillisesti pätevä. Kaikkien vastausten perusteella turvallinen opettaja en ennen kaikkea mukava, ystävällinen ja rento. Pojille selvästi tärkeämpää kuin tytöille vastausten perusteella oli se, ettei opettaja huuda (ilman syytä) ja että opettaja on rauhallinen. Tytöille selvästi tärkeämpää oli, että opettaja kuuntelee, hänelle voi kertoa huolia, hän kyselee kuulumisia ja on luotettava.
Tutkimuksen mukaan turvallisuuden kokeminen nähdään ilon ja hyvän olon tunteena ja sen lähtökohta on opettajan ja oppilaan välinen positiivinen vuorovaikutus. Opettajan mukavuuden, ystävällisyyden ja rentouden ei tulisi kuitenkaan tapahtua oikeudenmukaisuuden, sopivan käytöksen tai asioihin puuttumisen kustannuksella.
|