Summary: | Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan alakouluikäisten 1) matematiikan,
lukemisen, tehtävissä ponnistelemisen, keskittymisen sekä oppimiseen liittyvien
tunteiden itsearvioinnin pysyvyyttä testi-uusintatesti -reliabiliteetin
avulla ja 2) matematiikan ja lukemisen taitojen itsearvioinnin tarkkuutta.
Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin Minä-
pystyvyys ja oppimisvaikeusinterventiot -hanketta, johon osallistui 1344
oppilasta Keski-Suomesta ja Mikkelistä vuosina 2013–2015. Tutkimuksessa
oppilasryhmät vastasivat kyselylomakkeisiin koulutettujen testaajien johdolla
kahtena eri ajankohtana.
Tutkimustulokset osoittivat testi-uusintatesti -reliabiliteetin olevan korkea
matematiikan, lukemisen, tehtävissä ponnistelemisen, keskittymisen ja
oppimiseen liittyvien tunteiden itsearvioinneissa. Matematiikan ja lukemisen
taitojen sekä oppimiseen liittyvien tunteiden osalla tyttöjen itsearviot olivat
pysyvämpiä kuin pojilla. Lisäksi vanhemmat oppilaat kykenivät arvioimaan
minäpystyvyyttään ja taitojaan nuorempia oppilaita pysyvämmin kahdella
eri mittauskerralla, vaikkakin tuloksissa oli poikkeavuutta siinä, missä
iässä tilastolliset erot syntyivät. Toisaalta matematiikan ja lukemisen itsearvioinnin
tarkkuudessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa tyttöjen ja poikien
eikä eri luokkatasojen välillä.
Tutkimustulosten perusteella itsearvioitavalla asialla on vaikutusta
itsearvioinnin pysyvyyteen. Lisäksi itsearvioinnin tarkkuuden tulokset osoittavat
sen, ettei 2.–5.-luokkalaisen sukupuolella eikä luokkatasolla ole merkitystä
itsearvioinnin ja suoriutumisen väliseen yhteyteen. Tämän vuoksi itsearviointia
on perusteltua käyttää jo alakoulussa.
|