| Summary: | Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen välikysymysinstituutiota parlamentaarisena valvontakeinona ja opposition tapana kontrolloida hallitusta. Tutkielma tarjoaa katsauksen välikysymysinstituution nykytilaan ja käyttöön eduskunnassa. Keskiössä on hallituksen ja opposition välinen vastakkainasettelu ja sen ilmeneminen välikysymysdebateissa. Aihetta lähestytään vuosina 1999–2013 esitettyjen välikysymysten pohjalta.
Välikysymysinstituutiota tarkastellaan kahdesta toisiinsa liittyvästä näkökulmasta käsin: se nähdään sekä parlamentaarisena menettelytapana että parlamentaarisen retoriikan paikkana, jossa puheella on keskeinen merkitys. Proseduurina se asettuu muiden parlamentaaristen kysymysten joukkoon ja kielensä osalta se edustaa parlamentaarista täysistuntopuhetta, jota säätelee oma normistonsa. Työssä avataan sitä, millä tavoin puolueet ja kansanedustajat käyttävät välikysymystä ja niistä käytyjä debatteja välineenään erilaisten päämäärien ajamisessa.
Teoreettisesti välikysymys sijoittuu osaksi laajempaa keskustelua hallituksen vallasta ja vastuusta sekä parlamentin ja opposition keinoista valvoa sitä. Välikysymyksen alkuperäinen merkitys hallituksen luottamuksen mittaajana on vähentynyt, ja välikysymyksen uusiksi tavoitteiksi ovat nousseet muun muassa tiedon saaminen hallitukselta, hallituksen kritisointi ja omien vaihtoehtojen esittäminen, opposition tärkeinä pitämien asioiden tuominen poliittiselle agendalle, julkisen keskustelun herättäminen sekä näkyvyys mediassa ja sitä kautta äänestäjien tavoittaminen.
Analyysi osoittaa välikysymyskeskustelujen sisältävän poliittisia konflikteja, joissa oppositio ja hallitus toteuttavat roolejaan hyökkääjänä ja puolustajana, vaikka toisinaan debatin asetelma voi kääntyä myös päinvastoin. Keskustelun merkitys ja rooli ovat vahvistuneet luottamusäänestyksen menettäessä merkitystään. Nykymuodossaankin instituutio on säilynyt Suomessa opposition merkittävimpänä tapana haastaa ja kritisoida hallitusta.
|
|---|