Yhteenveto: | Kandidaatintutkielmassa käsitellään DevOpsia ja sitä, minkälaista osaaamista
DevOpsina toimivalta vaaditaan. DevOps on IT-alalla uusi työtehtävä, jossa
sama työntekijä hoitaa sekä kehittämiseen että operointiin liittyvät tehtävät.
DevOpsin avulla kommunikaatio työntekijöiden välillä paranee ja kaikki
työskentelevät paremmin samaa tavoitetta kohti. Tämän uudenalaisen
järjestelyn avulla pystytään muun muassa tuottamaan järjestelmiä nopeammin
ja parempilaatuisena. Osaamisella taas viitataan yksilön kykyihin suoriutua
hänelle annetuista tehtävistä.
Tutkielman lopussa kirjallisuuden perusteella tehtyä määritelmää
DevOpsilta vaadittavasta osaamisesta verrataan työpaikkailmoituksissa
haettaviin ominaisuuksiin. Kirjallisuuden perusteella DevOpsin työtehtävissä
onnistumiseen vaaditaan ennenkaikkea erinomaisia kommunikaatiotaitoja sekä
kykyä työskennellä virtaviivaisesti ja keskittyen projektin päämääriin. Myös
useimmissa työpaikkailmoituksissa haettiin näitä samoja ominaisuuksia.
Näiden lisäksi työpaikkailmoituksissa korostui myös itsenäisen työskentelyn
tärkeys.
This Bachelor´s Thesis studies the profession DevOps and what kind of knowhow
the person who works as DevOps needs to have. In addition to this, this
thesis compares the required know-how to job advertisements where the
companies search for a DevOps. Know-how refers to person's ability to perform
assingments that have been given. DevOps is a new assignment in the ICTfield,
where the same employee handles assigments which are related with both
development and operations. By having DevOps, the commucation between
employees will improve and everyone will work towards the same goal. With
this new arrangement, the systems can be produced faster and with better
quality.
In the end of the thesis, the knowledge that DevOps requires in literature
and jod advertisements will be compared. Based on literature, DevOps needs
especially good communication skills and ability to work streamlined and focus
on projects' goals. These same features are searched for in most job
advetisements as well. In addition to this, some employers highlight
independent working skills.
|