| Yhteenveto: | Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Suomessa 2000-luvulla toimineiden presidenttien
käyttämiä argumentointitekniikoita sekä retorisia keinoja Suomessa käytyyn
Nato-keskusteluun. Tällä tarkastelujaksolla Suomessa ovat toimineet presidentteinä
Martti Ahtisaari, Tarja Halonen sekä tällä hetkellä virassa oleva Sauli Niinistö. Jokainen
heistä on toiminut presidenttinä hieman erilaisen maailmantilanteen vallitessa, mikä on
luonnollisesti vaikuttanut myös kulloinkin käytettyyn retoriikkaan. Tutkimuksessa otetaan
tulkinnallinen lähestymistapa jolla pyritään tavoittamaan presidenttien käyttämästä
retoriikasta Nato-kontekstiin liittyvät aspektit.
Tutkimukseni teoreettis-metodologinen rakenne pohjautuu Chaim Perelmanin argumentaatioteoriaan
sekä Kenneth Burken näkemyksiin retoriikasta. Tarkemmin sanottuna
kiinnitän erityistä huomiota lähdemateriaalistani esiin nousevaan retoriikkaan, jota sitten
tarkastelen Burken kehittämän dramatistisen pentadin sekä identifikaatioon perustuvan
teorian avulla. Perelmanin osalta keskityn erityisesti argumenttien rakenteen avaamiseen
ja analysoimiseen. Lisäksi nostan lähdemateriaalistani esiin presidenttien Natokontekstissa
käyttämät metaforat, joita tulkitsen tarkemmin Riikka Kuusiston näkemysten
pohjalta. Huomioin myös sen miten retoriikka välineenä muuttuu tarkastelujaksolla
ja miten se näyttäytyy aina voimassa olevaan turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon..
Aineistona on presidenttien 1994–2014-aikavälillä pitämät puheet sekä lehdistölle annetut
kannanotot. Presidenttien omat viralliset kotisivut sekä verrattain laaja uutisointi
Suomen johtavissa sanomalehdissä ovat toimineet hyvinä lähteinä. Tutkimuksessa hyödynnetään
myös presidenttien virkauran jälkeen syntynyttä lähdemateriaalia, koska se
tarjoaa mahdollisuuden tarkastella heidän retoriikkansa myös hieman vapaammassa
kontekstissa.
Aineistoanalyysi toi esiin sen, että presidentillä on halutessaan retorista liikkumavaraa
suhteessa turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon vaikka se onkin Suomen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikan virallinen linjaus. Jokaisen presidentin argumentaatio
tekniikoista ja retoristen välineiden käytöstä ilmeni väistämättä myös heidän henkilökohtainen
suhtautuminen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ja siihen kytkeytyviin
mahdollisiin muutoksiin. Tutkimustulokset osoittivat myös sen miten presidentillä
on mahdollisuus vaikuttaa kuulijoihinsa monipuolisilla retorisilla välineillä sekä hyvin
erilaisissa konteksteissa.
|
|---|