| Summary: | Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Keski-Suomen Emäntäkoulun historiallista puutarhaa ja puistomaista ympäristöä. Emäntäkoulu perustettiin Mankolan tilalle lähelle Jyväskylän keskustaa, ja maataloushallituksen arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1932. Koulussa opiskeltiin monipuolisia talouden- ja kodinhoidon töitä, joiden katsottiin kuluvan maalaistalon emännälle. Emäntäkouluun kuului laaja koulupuutarha, jolla oli tärkeä asema opetuksessa ja sisäoppilaitoksen ruokatalouden ylläpitämisessä. Emäntäkoulun käyneiden naisten kautta kotipuutarhat ja puutarhaviljelys levisivät maaseudulle. Mankolan alue, johon tutkimuskohde sisältyy, on suojeltu valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (Museoviraston inventointi RKY 2009).
Työn tavoitteena on selvittää emäntäkoulun lähiympäristön 1930-luvun ulkoasua ja tutkia mistä elementeistä se alun perin on muodostunut. Lisäksi tarkastelen emäntäkoulun puutarhaopetusta ja lähiympäristön merkittävimpiä muutoksia vuosien kuluessa. Emäntäkoulun alueesta on 80 vuoden aikana muodostunut kouluympäristö, jossa näkyvät eri aikakausien kerrostumat. Päätutkimusmenetelmä on kuvallisen aineiston havainnointi ja vertailu. Havaintoja ja tulkintoja ohjaavat historiallinen konteksti aikakauden puutarhataiteesta, tyylihistoriasta, puutarhatyypistä ja emäntäkouluista. Historialliset puutarhat ovat osa rakennettua kulttuuriympäristöä, jonka maankäyttöä ja suojelua ohjaavat useat eri lait. Tietämys rakennetun kulttuuriympäristön suojelusta vaikuttaa tutkielman taustalla.
Keski-Suomen Emäntäkoulun lähiympäristö jakaantui 1930-luvulla viiteen osa-alueeseen: koivukujanteeseen, etupihaan, takapihaan, maisemapuistomaiseen alueeseen, jossa oli lampi ja koulupuutarhaan kasvihuoneineen ja lava-alueineen. Sommitelman perustana olivat maiseman ja luonnon elementit - vanhat viljelysmaat, koulutilaa halkova maantie, etelään laskeva rinne ja järvi. Emäntäkoulun lähin ympäristö oli järjestelty symmetriseksi, mikä tuki rakennuksen klassista arkkitehtuuria. Kauempana rakennuksesta ympäristön käsittely oli vapaampaa. Saarijärventien ylittävä aksiaalinen koivukujanne, joka yhdisti emäntäkoulun ja havaintotilan rakennukset, oli tärkeä tilaa luova ja rajaava tekijä. Suurimmat muutokset lähiympäristössä ovat johtuneet alueen lisärakentamisesta 1960-luvulta lähtien ja käyttötapojen muutoksista. Puutarhaopetus päättyi 1990-luvun puolivälissä, jolloin vuosikymmeniä kestänyt puutarhaperinne katkesi. Vaikka kouluympäristö on laajentunut ja monet yksityiskohdat ovat kadonneet, alkuperäinen koulupuutarhan ja pihapiirin muoto on yhä hahmotettavissa.
|
|---|