| Yhteenveto: | Itsenäistymisen jälkeen Suomen kansallista identiteettiä rakennettiin kahden, toisiinsa nähden osittain ristiriitaisen näkemyksen mukaan. Toisaalla oli kansallisia ominaisuuksia korostava näkemys, jonka mukaan oman maan erityispiirteet ja sen ainutkertainen historia erottivat sen kaikista muista maista. Toisaalla oli Eurooppaa ja kansainvälistä yhteisöä korostava näkemys, jonka mukaan Suomen kaltaiselle uudelle valtiolle oli tärkeää osoittaa, että se itsestään selvästi kuului modernien, länsimaalaisten teollisuusvaltioiden joukkoon.
Suomen ulkoasianministeriö myönsi 1920-luvun alussa propagandamäärärahoja lähetystöilleen ympäri maailmaa ja kehotti vuonna 1924 käyttämään osan rahoista erilaisten näyttelyiden järjestämiseen. Lähetystöt eivät kuitenkaan pystyneet organisoimaan sellaisia itse, mutta ne tekivät Suomea tunnetuksi asemamaassaan ja auttoivat mahdollisuuksiensa mukaan näyttelyiden kokoajia.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomi-kuvan rakentumista 1920-luvun kansainvälisissä näyttelyissä. Aihetta tarkastellaan kahden näyttelyn kautta: Pariisin taideteollisuusnäyttely vuonna 1925 ja Barcelonan maailmannäyttely vuonna 1929. Keskeistä on selvittää se, mitä näyttelyissä oli esillä ja millaista kuvaa esineet, tuotteet ja teokset rakensivat Suomesta, mitkä tahot ja toimijat päättivät, mitä näyttelyssä esiteltiin ja mitä esineitä ja asioita näyttelyihin valittiin. Näyttelyosastojen ja sitä kautta Suomi-kuvan rakentaminen ja rakentuminen ei ollut vahingossa tuotettua, vaan tietoisten valintojen tulos.
|
|---|