| Summary: | Tutkimuksen lähtökohtana ja aineistona ovat vuosien 1978-2010 välillä hallituksen eduskunnalle antamat neljä taide- ja kulttuuripoliittista selontekoa. Tutkimuksessa tarkastellaan taiteen käsitteen kehittymistä edellä mainituissa poliittisissa asiakirjoissa. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä ja miten taide on taide- ja kulttuuripoliittisissa selonteoissa 1978–2010? Miten taide käsitteenä on muuttunut selonteoissa ja mitkä tekijät ovat sitä muuttaneet? Keitä selontekojen valmistelutyössä on ollut mukana ja millaisia asiantuntijoita työn eri vaiheissa on kuultu?
Työ on toteutettu aineistolähtöisesti diskurssianalyysinä. Tutkimuksen taustoittavissa luvuissa käsitellään tutkimuksen keskeisiä käsitteitä: taidetta, kulttuuria ja politiikkaa. Luvut myös avaavat valtiollisen kulttuuripolitiikan historiaa, rakenteita sekä välineitä, mutta myös taide- ja kulttuuripoliittisten selontekojen ajallista kontekstia ja sisältöä. Varsinaisissa käsittelyluvuissa esitellään ja pyritään perustelemaan aineistosta erilaisten teemojen avulla löytyvät kaksi diskurssia, joita ovat rakentaja- ja hyötydiskurssi.
Tutkimus osoittaa diskurssien avulla, että taide on muuttunut selonteoissa yhä enemmän palvelusta hyödykkeeksi. Selonteot kuvasivat aluksi taiteen itseisarvoiseksi ja kehittäväksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi, joka kuuluu kaikille. Viimeisimmissä selonteoissa puhutaan taiteen sijaan laajemmin esimerkiksi kulttuurin ja luovuuden käsitteistä. Taiteella koetaan olevan itseisarvon lisäksi myös välinearvoa muun muassa henkisen hyvinvoinnin ja taloudellisen hyödyn tuottajana.
Selontekojen valmistelutyö on muuttunut jokaisen neljän taide- ja kulttuuripoliittisen selonteon kohdalla. Valmistelussa on siirrytty virkamiestyöryhmistä kohti asiantuntijoiden muodostamia toimikuntia. Asiantuntijoiden ja kulttuurialalla toimijoiden kuuleminen sekä valmistelun että käsittelyn aikana on lisääntynyt runsaasti ajan myötä.
|
|---|