Summary: | Välivaara, Ville
Tietoturva digitaalisella elokuva-alalla
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013, 35 s.
Tietojärjestelmätiede, kandidaatin tutkielma
Ohjaaja: Halttunen, Veikko
Elokuva-alalla viime vuosina läpi lyönyt digitaalinen esitystekniikka on muokannut alaa merkittävästi. Se on tuonut mukanaan lukuisia mahdollisuuksia ja parannuksia, mutta myös aiheellisen huolen liittyen tietoturvauhkiin ja kasvaneeseen pelkoon piratismista.
Tässä tutkielmassa muodostetaan kokonaiskuva elokuva-alalla käytössä olevasta tietoturva-arkkitehtuurista, tuodaan ilmi mahdollisia hyökkäyskeinoja joita laittoman elokuvakopion muodostamiseen voidaan käyttää, pohditaan nykyisen tietoturva-arkkitehtuurin heikkouksia sekä tulevaisuuden kehittämiskohteita. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan kattavasti ilmi uuden teknologian yhteydessä käytettäviä teknisiä ratkaisuja, jotka liittyvät aihealueen keskeisiin komponentteihin.
Tutkimustuloksena tuodaan ilmi, että tietoturvaan ja tietoturva-arkkitehtuurin muodostamiseen on kiinnitetty paljon huomiota. Myös käytössä olevat tietoturvaan liittyvät menetelmät suoriutuvat niille asetetuista tehtävistä pääosin mallikkaasti. Merkittävimmät kehittämiskohteet liittyvät tämän tutkielman valossa alalla käytössä olevaan vesileimaamisteknologiaan ja sen laajamittaisempaan hyödyntämiseen. Tutkielmasta saadut tulokset tuovat ilmi, että vesileimoihin liittyvää tutkimusta ja ohjeistusta tulisi täsmentää sekä pohtia vesileimojen laajempaa käyttöä laittomien elokuvakopioiden muodostamisen ehkäisyssä.
|