| Yhteenveto: | Tässä tutkielmassa tarkastellaan yläkoulua käyvien suomi toisena kielenä -oppijoiden argumentoinnin taitoja suhteessa Eurooppalaiseen viitekehykseen (EVK). Tutkielmassa selvitetään, miten eri kielitaitotasoille sijoittuvat S2-oppijat argumentoivat ja vastaavatko heidän argumentointitaitonsa Viitekehyksessä kullekin taitotasolle määriteltyjä kuvauksia. Teoriataustana toimivat Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan (1969) sekä Bayerin (2007) argumentointiteoriat.
Aineisto koostuu 72:sta vuosina 2010–2011 Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen laitoksen DIALUKI-tutkimushankkeessa kerätystä ja taitotasoitetusta mielipidekirjoituksesta. Oppijoiden käyttämät argumentoinnin keinot on lajiteltu sisällöllisiin (yksilön etu tai haitta, oma toiminta, järki, tarpeellisuus ja hyöty, tietämättömyyden strategia, yhteinen etu tai haitta, yleisyys, auktoriteetti, kompromissin etsintä ja toimintaehdotus) ja rakenteellisiin (oman pääväitteen esiintuominen, vasta-argumentit, väitteen kyseenalaistaminen, kausaalinen alistuskonjunktio, ei perusteluja) keinoihin. Nämä keinot on lisäksi lajiteltu matalilla ja korkeilla taitotasoilla sekä kaikilla taitotasoilla olevien oppijoiden käyttämiin keinoihin.
Aineistossa kullakin taitotasolla esiintyvät argumentoinnin keinot ovat muiden kuin alimpien taitotasojen osalta sellaisia kuin Viitekehyksen taitotasokuvaimissa edellytetään. Taitotasokuvaimissa ei odoteta A-taitotasoilla muuta argumentointia kuin koska-sidesanan käyttöä (EVK 2003: 96), mutta tutkielman aineistossa alimmillakin taitotasoilla argumentoidaan eri tavoin. Kolme neljäsosaa aineiston A2-taitotasolle arvioiduista kirjoituksista sisältää argumentointia.
Matalilla ja korkeilla taitotasoilla käytetään osin erilaisia argumentoinnin keinoja. Tästä nähdään, että toisen kielen oppijan argumentointitaito kehittyy samalla, kun hänen kielitaitonsa muutkin osa-alueet kehittyvät. Joitakin keinoja käytetään läpi koko taitotasoasteikon.
|
|---|