| Summary: | Tutkin pro gradu -työssäni, miten kieltä huolletaan Suomen seitsenpäiväisissä
sanomalehdissä: kuinka aktiivista ja säännöllistä kielenhuolto on, kenelle kielenhuollon
vastuu kuuluu ja mihin suuntaan kielenhuolto on kehittynyt viime vuosina. Etsin myös
niitä syitä, jotka joko edistävät tai hankaloittavat kielenhuoltoa.
Toteutin tutkimuksen kahdessa vaiheessa. Kartoitin ensin lehtien kielenhuollon
kokonaistilannetta kyselyllä, johon osallistuivat kaikki 31 maassamme ilmestyvää
seitsenpäiväistä sanomalehteä. Kyselyn vastausten perusteella valitsin syventäviin
teemahaastatteluihin viisi sellaista lehteä, joissa kielenhuolto huomioidaan eri tavoin
(Helsingin Sanomat, Ilkka, Keskisuomalainen, Keski-Uusimaa ja Vasabladet).
Tutkimukseni vahvisti hypoteesini: sanomalehtien kielenhuoltokäytännöt eroavat
toisistaan huomattavasti. Erot näkyvät paitsi vastuunjaossa myös esimerkiksi
koulutusten järjestämisessä ja palautteenannossa. Tutkimukseeni osallistuneet ovat
yksimielisiä siitä, että kieltä voitaisiin huoltaa nykyistä aktiivisemmin – ongelmiksi
mainittiin muun muassa kiire, rahanpuute ja negatiiviset asenteet.
Mediamurroksen koettelemissa lehdissä rajalliset varat suunnataan
kehitystoimenpiteisiin, jotka koetaan lehtien tulevaisuuden kannalta kielenhuoltoa
tärkeämmiksi. Ristiriitaista on se, että kielenhuollosta tingitään, vaikka hyvän kielen
merkitys lehtien eloonjäämiskamppailussa kyllä tiedostetaan. Jos tai kun lehdet
selviävät mediamurroksesta, ne pystyvät jälleen keskittymään myös muihin kuin
välttämättömimpinä pidettyihin lehden tekemisen osa-alueisiin.
Loppupohdinnassa totean, että kielenhuoltoa vaivaa nykyään imago-ongelma:
turhan moni mieltää sen tiukkapipoiseksi kiusanteoksi, vaikka ohjeiden tarkoituksena
on päinvastoin auttaa kielenkäyttäjiä. Kielenhuolto tulisi nähdä luonnollisena osana
toimitustyötä eikä niinkään muusta työstä irrallisena toimintana, jota on helppo
laiminlyödä esimerkiksi kiireessä tai rahapulassa.
|
|---|